keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Porkkanasämpylöitä ja herkkupikkuleipiä


 Tänään oli taas leivontapäivä. Oli se tosin myös eilenkin, kun leivoin kolme saaristolaisleipää. Nämä ovat Wilhelmiina pikkuleipiä. Niin mureita ja ihanan makuisia. Kokoakin pikkuleivillä on melkoisesti, ettei tarvitse montaa syödä tai jos nyt vielä toisen ottaisi. Näihin jää kyllä koukkuun.


Leivoin myös pitkästä aikaa porkkanasämpylöitä. Taikinaan käytin vehnäleseitä, ruisjauhoja, kaurahiutaleita, vehnäjauhoja ja aika karkeaksi raastettua porkkanaa. Lisäksi tietysti myös muut tykötarpeet mitä sämpylöitten teossa tarvitaan. Niinkuin eräässä mainoksessa sanotaan, "hyviä ovat".
Kannattaa leipoa sämpylöitä, tulevat halvaksi ja ovat maukkaita.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Callunoita ja lyhtyjä


 Kävin eilen laittamassa isäni ja isovanhempieni haudoille kanervat. Havuja pitää vielä viedä myöhemmin ja telineet hautakynttilöille. Samalla kertaa ostin kotiin callunoita. Yleensä olen laittanut kotiinkin kanervia, mutta nyt ajattelin vaihtelun vuoksi valita callunat. Havuja löytyi omasta pihasta, niillä saa mukavasti ruukkuihin täytettä. Isommassa ruukussa on meillä jo useamman vuoden ollut tuija. Se on alkanut kyllä jonkun verran jo muuttua ruskeaksi. Ihmeesti se on talvetkin tuossa ruukussa pärjännyt. Ehkä ensi kesänä on hankittava uusi. Katsotaan nyt, vieläkö se talven jaksaa. Lyhtyjä hain myös varastosta. Tykkään polttaa niissä kynttilöitä pitkin talvea. Ripustelen niitä omenapuuhunkin. Pimeään iltaan on mukava saada kynttilöillä valoa.


Vaikka callunat ovat vaaleampia kuin kanervat, pidän niistä jotenkin tosi paljon. Havujen kanssa yhdestäkin callunasta sai ihan kivan näköisen asetelman. Tosin onhan tuo purkkikin jonkun verran pienempi, kuin saman sarjan iso ruukku.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Leivontatiistai



Tänään olen harrastanut taas vähän leivontaa. En ole vähään aikaan tehnytkään pikkuleipiä. Niinpä ryhdyin toimeen. Selailin leivontakirjojani ja löysin ohjeen
 "Aidot Amerikkalaiset suklaapikkuleivät".
Ohje on tällainen eli n. 100g voita, 2dl fariinisokeria, 2dl sokeria, 1tl vaniljasokeria, 1 iso kananmuna (tai 2 pientä), 5dl vehnäjauhoja, 1/2 tl suolaa, 1tl leivinjauhetta, 350g suklaata rouhittuna, 2dl pähkinärouhetta. Vatkaa pehmeä voi ja sokerit sähkövatkaimella sekaisin. Lisää muna(t) koko ajan vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää seos taikinaan. Lisää lopuksi rouhittu suklaa ja pähkinät, sekoita tasaiseksi.
Ota taikinasta palloja ja taputtele ne sormin litteäksi ja pyöreiksi pikkuleiviksi. Paista 175° 10-12 min.


Muokkasin hiukan ohjetta ja käytin taikinaan vain 150g suklaata rouhittuna. Kaapista löytyi tummaa- ja maitosuklaata. Mielestäni tuo alkuperäinen määrä eli 350g on melkoisen paljon. Niinkuin kuvista näkyy, paljon on suklaapaloja näissäkin pikkuleivissä. Pähkinöitä ei valitettavasti kaapista löytynyt ollenkaan, joten ne jäi siis tästä taikinasta pois. Tämän tyyliset pikkuleivät on siitä helppoja tehdä, että ohjetta voi todella paljon soveltaa. Vähän siihen tyyliin, mitä kaapista sattuu löytymään. Pikkuleipien ohje on  kirjasta Suosituimmat kotileivonnaiset.
Niin ja piti vielä kertoa että, ei leipomukset ihan tähän jääneet. Kohta otan uunista vielä kolme saaristolaisleipää. Sitä leipää pitää aina olla varastossa, se on vaan niin hyvää.

maanantai 1. lokakuuta 2012

"Uusi pöytä"


Perheemme sisäisenä "siirtona" saapui meille uusi tietokonepöytä. Pidän siitä erittäin paljon. Väri miellyttää ja pöydän muoto ja koko on paljon parempi kuin entisen. Kyllä tämän pöydän vieressä kelpaa blogia kirjoitella.