sunnuntai 6. elokuuta 2017

Ninjaco-kakku Cole


Viime viikonlopun kakkusaldoon kuului vielä kuusivuotiaalle pojalle syntymäpäiväkakku. Päivänsankarin toivomus oli että tekisin kakun, Lego Ninjaco-hahmosta, nimeltä Cole. Koska omat lapseni ovat jo aikuisia ja Legoilla he ovat leikkineet monia vuosia sitten, piti minun ottaa Googlen ihmeellinen maailma käyttöön ja lähteä tutkimusmatkalle. Ulkomaiselta sivustolta, cakeideas, löytyi monenlaisia kakkuja ja minusta tämä kakku näytti kivalta, eikä ollut mahdoton toteuttaakkaan. Siispä tuumasta toimeen.


Kakun pohja oli peruskakkupohja. Täytteeksi laitoin kinuskimoussea ja mansikoita. Kostutus vaniljamaidolla. Sokerimassan alle laitoin kerma-vaniljakreemijauhevaahdon. Keltaisen osuuden tein sokerimassasta ja asetin paikalleen. Sen jälkeen tein mustasta sokerimassasta kulmakarvat ja silmät. Kahdessa osassa laitoin ninjahupun paikoilleen. Toteutus oli mielestäni yllättävän helppo. Kerrankin voi sokerimassan jättää ryppyyn :).
Päivänsankari piti kakustaan kovasti ja illalla kiitokset tuli viestillä vielä päivänsankarin äidiltäkin. Ihanaa oli taas tehdä jotakin aivan uutta ja erilaista kakkua.

tiistai 1. elokuuta 2017

Ryhmä Hau kakku syntymäpäivä sankarille


Tässä toinen viime viikonlopun kakuista, jonka tein samaan perheeseen kuin ristiäiskakunkin. Perheen vanhempi poika täytti neljä vuotta ja syntymäpäiviä juhlittiin samana päivänä kuin ristiäisiäkin. Pitihän syntymäpäiväsankarille olla oma kakku. Pieni Jiri poika tykkää kovasti Ryhmä Hau hahmoista, joten tilasin kakkuun syötävän kuvan Leipurin Putiikin verkkokaupasta.


Kakku oli 10 hengelle. Toiveena oli erikoiskakku eli gluteeniton ja maidoton. Kakkupohjan tein maissi ja perunajauhoista. Täytteeksi laitoin mansikkahilloa, banaania ja mansikoita. Kostutin kakun mansikkakivennäisvedellä. Kakkuun haluttiin sokerimassasta pinta. Vaalensin kaupasta saatavaa sinistä sokerimassaa, valkoisella pastavärillä. Väri osui melko oikeaan kakkukuvaan verraten.


Kakkukuvan kiinnitin mansikkamarmelaadilla kakun pintaan. Kakkukuvaa ei kannata laittaa kauhean aikaisin kakun päälle, esimerkiksi jos edellisenä iltana laittaa, kuva alkaa kupruilla ja kostua liikaa. Pussissa onkin suositus, että kuva on hyvä laittaa 1-6 tuntia ennen kakun tarjoilua.
Päivänsankari oli ollut tyytyväinen syntymäpäivä kakkuunsa.