sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Jupiter-kakku


Tein 4-vuotiaalle Joose pojalle hänen toivomansa syntymäpäiväkakun. Koska hän on kiinnostunut avaruudesta, Jupiterista ja avaruusaluksista, hänen toiveenaan oli Jupiter-kakku. Muotoilin kakun puolipyöreäksi. Täytteenä oli vaniljamoussea ja tuoreita mansikoita. Päällystin kakun valkoisella marsipaanilla, jota värjäsin oranssilla ja punaisella pastavärillä. Pintaan suihkautin myös kullanväristä helmiäissuihketta.


Avaruusaluksen muotoilin valkoisesta sokerimassasta, kirjaimet suklaanmakuisesta sokerimassasta ja punaisen tähden marsipaanista.


Jupiterin pinnallahan näkyy ns. punainen pilkku ja se oli myös päivänsankarin toiveena kakun pintaan. Kaikissa kuvissa, joita Jupiterista katselin, "pilkku" on ovaalin muotoinen, niinpä yritin saada siitä alkuperäisen näköisen ja muotoisen. Koska päivänsankari oli tyytyväinen kakkuun, sitä tarkkaan katseltuaan, olen minäkin siihen tyytyväinen. Lapsethan ovat yleensä melko kriittisiä ja sanovat mielipiteensä suoraan ja kainostelematta. Tämä oli taas yksi niitä mielenkiintoisia kakkuprojekteja ja ensimmäinen kerta tämän näköistä kakkua. 

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kirsikka-muffineita


Viikonlopun leivonnaisiin kuului myös kirsikka-valkosuklaa-muffinit.  Ohje on vanha tuttu ja se löytyy aiemmista muffini postauksista. Eli ohje on helppo ja nopea ja sitä voi muokata sesongin mukaan. Nyt kun kaupoissa on tarjolla ihania makeita kirsikoita ja kaapistani löytyi vielä kokeilematta oleva pullollinen Modo kirsikka-makusiirappia, niin makuvalinta oli helppo.
Lisäsin siis taikinaan rouhittua valkosuklaata ja kirsikka-makusiirappia n. 2dl. Halusin että kirsikan maku tulee tarpeeksi esiin, mutta halutessaan voi toki laittaa vähemmänkin.
Muffinien päälle pursotin moussea, joka sisälsi kermavaahtoa, maustamatonta tuorejuustoa, vaniljasokeria ja punaista elintarvikeväriä jauheena. Päälle vielä koristeeksi kaunis punainen kirsikka.



Modo kirsikka-makusiirappi sopii juomasekoitusten, jälkiruokien ja leivonnaisten makeuttamiseen ja maustamiseen.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Brita-kakku


Viime viikonloppu meni juhliessa ja mansikkakakkua syödessä. Saimme vieraaksi perjantaina minun lapsuudenystäväni ja hänen tyttärensä, jonka syntymäpäivää juhlimme perjantai-iltana. Olin tehnyt valmiiksi ihanan Brita-kakun tuoreilla kotimaisilla mansikoilla. Mikä onkaan herkullisempaa kuin ensimmäiset kotimaiset mansikat. Brita-kakkuhan on sellainen kesäkakku, ainakin minun mielestäni. Löysin ohjeen joltakin nettisivulta.

150 g pehmeää voita
1 1/2 dl sokeria
4 kananmunan keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa
Marenki:
4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunan keltuaiset yksitellen ja vatkaa edelleen. Lisää leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää seos vuorotellen maidon kanssa taikinan joukkoon. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle, jonka olet voidellut vaikka voisulalla.

Marenki: Vatkaa kananmunan valkuaisia ja lisää sokeria pikkuhiljaa vaahdon joukkoon. Marenki on valmista kun se on niin kiinteää, että voit kääntää kulhon alassuin eikä se lähde valumaan kulhosta. Levitä marenki taikinan päälle.

Paista kakkua n. 30 min. 175°
Täytteeksi voi laittaa mitä haluaa. Tässä kakussa on täytteenä purkillinen Flora vanillaa vaahdotettuna ja purkillinen maustamatonta tuorejuustoa ja sokeria. Päällä kermavaahtoa ja paljon mansikoita, niin täytteessä kuin koristeenakin. Taivaallisen hyvää ja suussa sulavaa kakkua. Suosittelen.