tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää uutta vuotta 2014



Kaikkea hyvää teille jokaiselle vuoteen 2014. Yritetään tehdä siitä hyvä vuosi itsellemme  ja läheisillemme. Me vietämme uuden vuoden vastaanottajaiset ystäviemme seurassa. Nautimme hyvästä ruoasta ja toistemme seurasta. Musiikki kuuluu olennaisena osana meidän yhdessäoloon. Monenlaiset soittimet saavat kyytiä käsissämme. Toivotan teille jokaiselle mukavaa iltaa, joko yksin tai ystävien kanssa. Kiitos tästä vuodesta teille jokaiselle. Ensi vuonna taas jatketaan uusilla eväillä.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulun kuulumiset



Joulu on taas vietetty. Pyhät meni jotenkin tosi nopeasti ja muutenkin erilaisella mielellä kuin ennen. Tämä tunne johtuu varmaan osaltani siitä, kun olen kärsinyt kovista polvikivuista jo pidempään. Aatonaattona kävin lääkärissä ja polvea punkteerattiin, mutta nestettä lääkäri ei sieltä pois saanut. Polveen laitettiin sitten kortisonipiikki. Piikin laiton jälkeen olisi tietysti pitänyt olla vähän iisimmin, mutta ei ollut siihen heti mahdollisuutta.
Joulua edeltävä viikko meni taas leivonta harrastuksen parissa tiiviisti. Siitä polvi ei tietenkään tykännyt. Kun olen jotain luvannut tehdä, sen myös teen, vaikka sitten vähän kärsien.




Kova kipu tekee varmaan monesta ihmisestä jotenkin toimettoman. Haluja olisi ollut minullakin kaikenlaista tehdä, mutta en vaan saanut tehtyä tai jaksanut tehdä. No, toivotaan että ensi jouluna olisin,  taas normaali ahkera oma itseni ja jaksaisin tehdä kaiken minkä olen suunnitellutkin tekeväni.




Tässä jouluaaton ruokapöytämme katettuna. Pöytään istuivat poikani, tyttäreni, vävyni, mieheni ja minä. Ruokalistaan kuului perinteiset joulun ruoat eli laatikoista lanttu, porkkana, maksa ja imelletty perunalaatikko. Itse tehty rosolli, smetanasilli, sienisalaatti, graavilohi ynnä muuta herkkua mitä joulupöytäämme aina kuuluu. Perinteistä joulukinkkua tietenkään unohtamatta.  Juomana hyvää punaviiniä.



Viime jouluna meillä ei ollutkaan joulukuusta, kun olimme koko joulun mieheni kanssa kahden. Tänä jouluna ajattelin että kuusi on taas oltava,  koska tyttäreni miehensä kanssa tulivat meille jouluksi. Pyhät kuluivat televisiota katsellen, jouluruokia syöden ja suklaalla herkutellen.
Toivottavasti olette nauttineet joulusta ja rakkaittenne seurasta. Hyvin levätyt pyhäpäivät,  auttavat jaksamaan taas arjen kiireet.


tiistai 24. joulukuuta 2013

HERKULLISTA JOULUA


Jasse perheineen toivottaa kaikille blogin lukijoille rauhallista ja makoisaa joulua ja hyvää uutta vuotta. Syödään hyvin ja nautitaan rakkaittemme seurasta.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Gluteenittomia "herrasväen joulutähtiä"


Tein tuttavalle taas gluteenittomia "herrasväenleipiä" nyt tähtien muodossa. Nyt olin tarkka siitä, että pikkuleivistä tuli riittävän paksuja ja mieluummin tietysti kaikki myös saman paksuisia. Onnistuin siinä mielestäni ihan hyvin. Täytteeksi laitoin taas mansikka-marmelaadia.  Paistamisen kanssa pitää olla todella tarkka, pikkuleipien pitää olla vaaleita. Jos epäilee että ne eivät ole vielä kypsiä, kun ottaa ne uunista, kannattaa pitää pikkuleivät vielä hetken pellillä.


Viimeksi koristelin pikkuleivät tomusokerikuorrutteella ja pienillä sydämillä. Tällä kertaa laitoin päälle sokerimassasta isot tähdet ja marsipaanista pienemmät. Näistä "herrasväen" tähdistä tuli mielestäni kauniin jouluisia. Toivottavasti myös tuttavani on tyytyväinen tuotoksiini.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Pikkubostoneita ja kierrepullia


Leivoin eilen joulupullaa. Tällaisia pieniä bostonpullia leivoin kaksi kappaletta. Tämä menee ystävien joulupakettiin ja toinen meni pojalleni. Laitoin täytteeksi omena-kaneli marmelaadia ja mantelimassaa. Taikinan tein täysmaidosta ja käytin tietysti runsaasti voita ja sokeria. Laitoin taikinaan vielä mantelijauhetta. Se tekee pullataikinasta mehevän makuista.


Paperivuokiin tein kierrepullia. Täyte samanlainen kuin bostonpullissakin.  Kyllä maistuivat. Kuvaa pikkupullista en huomannut ottaa silloin, kun niitä oli esillä paljon.  Suurin osa oli jo pakasteessa ja kahvipöydässä vain muutama maisteltavana.


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Suklaa-tuorejuustokakkua


Viimeisenä maanantain kutsujen tarjottavista, esittelen suklaa-tuorejuustokakun. Ohjeen olen ottanut Pirkka-lehdestä. Pohjaan käytin digestive-keksejä, sulatettua voita ja kaakaojauhetta. Kakkuosaan tuli kermavaahtoa,  sulatettua tummaa suklaata, turkkilaista jugurttia, vaniljavaahtoa, sokeria, liivatetta, tuorejuustoa ja kaakaojauhetta.
 

Laitoin irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja reunoille reunakalvon. Kakun tein edellisenä päivänä, että se varmasti ehti kunnolla hyytymään. Päälle ripottelin ennen tarjolle asettamista kaakaojauhetta ja koristeeksi muutaman sokerimassasta tehdyn kukan.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Herkullisia valkosuklaa-muffineita


Vielä on esittelemättä kaksi leivonnaista, viime maanantain kutsuilta. Tässä ensimmäinen eli valkosuklaa-muffinit. Ohjeen näihin ihanan kuohkeisiin muffineihin, olen muistaakseni aiemmin tänne laittanutkin.  Olen muokkaillut ohjetta aina sen mukaan, minkä makuisia tekee mieli tehdä. Näissä valkosuklaisissa, on siis taikinassa reilusti rouhittua valkosuklaata. 


Päälle laitoin sulatettua valkosuklaata ja jouluisia tähti-koristeita.
Muffineiden valmistuksessa on aina hyvä muistaa, että seuraa kellosta tarkasti paistoaikaa. Jos nimittäin haluaa, että muffineista tulee kuohkeita ja kosteita, ei saa paistaa niitä liian pitkään.
Näitä samoja valkosuklaa-muffineita, tein muutaman kuuden kappaleen laatikollisen, myös joulutorille. Ne muuten loppuivatkin leivonnaisistani ensimmäisenä. Suosittelen kokeilemaan, vievät kyllä kielen mennessään.

perjantai 13. joulukuuta 2013

JASSE 8 vuotta


Meidän rakas Jasse täyttää tänään 8 vuotta. Jasse on ihana ja rakastettava ja myös todella ihmisrakas.
Joskus se ihmisrakkaus tulee ilmi vähän rajullakin tavalla, kun pitää riemuissaan hyppiä ja pomppia.
Jassella on "varavanhemmat" eli meille rakas ystäväpariskunta. Jos mieheni ja minä, tai minä yksin, lähden jonnekkin yöksi pois kotoa, on Jassella aina paikka ystäviemme luona.
Varavanhemmat ovat Jasselle todella tärkeät ihmiset, ei tarvitse kun heidän nimensä mainita, niin Jasse menee jo ovelle odottamaan, että koska he tulevat.
Usein lenkillä ollessamme, joku kysyy että mitä rotua koiramme on. Jassehan on sekarotuinen eli isä on Englannin springerspaniel ja äiti, labradorin noutajan ja Norjan harmaan hirvikoiran sekoitus.  Melkoinen sekoitus on siis tämä meidän uljas kaveri.
 Läheisriippuvainenkin, niinkuin mieheni aina sanoo. Joskus huvittaa, kun Jasse kulkee perässäni, melkein kantapäilleni astuen.
Toivottavasti saamme pitää Jassen vielä monta vuotta.  Onnea ihanalle ja rakkaalle Jasselle.

torstai 12. joulukuuta 2013

Kinkku-tomaatti-purjo piiras


Maanantai-illan Tupperware-kutsuilla kahvipöydässä oli myös hieman suolaista tarjottavaa. Tein piiraan pohjan taas näppituntumalla, eli tarkkaa ohjetta määristä en voi antaa. Käytin pohjan tekoon voita, jauhoja, suolaa, vettä ja oliiviöljyä. Laitoin taikinan hetkeksi jääkaappiin. Sillä aikaa pilkoin täytteeseen tulevat ainekset. Täyte koostui palvikinkusta, yrttituorejuustosta, purjosipulista ja minitomaateista. Täytteen päälle vielä seos, jossa oli purkillinen ruokakermaa, pari kananmunaa, hieman suolaa ja lopuksi vielä juustoraastetta päälle.
Asetin kinkkupiiraan tarjolle juuri paistettuna. Suolainen tarjottava on aina suosittua, näytti kaikille hyvin maistuvan.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Sokeri-kaneli donitseja


Toimin emäntänä Tupperware-kutsuilla, täällä meillä, maanantai-iltana. Tuttava tuli esittelemään ja minä kutsuin vieraat. Tuttujahan tietysti kaikki vieraani olivat. Niinkuin asiaan kuuluu, on tapana tietysti myös tarjota vieraille jotakin.
Kun tässä nyt on tullut tavaksi ja harrastukseksi, jonkun verran leipoa, mietin mitä hyvää sitten tarjoaisin. Halusin että kahvipöydässä on myös jotain pullaa, niinpä teinkin donitseja. Donitsit vaan ovat niin hyviä ja helppoja tehdä. En alkanut niitä tällä kertaa kuorruttamaan, mutta näin joulun alla sopii erinomaisesti sokeri-kaneli seos donitsien päälle.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Gluteenittomat herrasväenleivät


Tuttavani pyysi tekemään gluteenittomia "herrasväen leipiä". Otin tehtävän vastaan hiukan mietiskellen. Edellinen kerta kun olen herrasväen leipiä tehnyt, meni totaalisesti penkin alle. Tosin siitä on aikaa varmaankin parikymmentä vuotta. Taikinahan näihin pikkuleipiin on todella murenevaista ja kun kyseessä on vielä gluteeniton versio, olin oikestaan kauhuissani että saanko yhtään pikkuleipää aikaiseksi. Netistä löysin ohjeen ja lähdin tekemään taikinaa. Taikinaa täytyi pitää jonkin aikaa jääkaapissa. No, se ehtikin olla siellä jonkin aikaa, kun hoitelin  kauppa-asioita. Kun sitten aloin leipomaan pikkuleipiä, yllätyin totisesti taikinan käyttäytymisestä. Kun otin taikinaa kulhosta, se oli hyvin "rakeista", mutta kun sitä hetken työstin pöydällä oikeaan muotoon, se olikin yllättävän hyvää käsitellä. Otin sydänmuotilla pikkuleipiä ja paistoin nopeasti eli n. 6-7 min. riitti paistoajaksi.


Täytin pikkuleivät mansikka-marmelaadilla, kuorrutin mansikka-tomusokerilla ja koristeeksi vielä valkoisia pieniä sydämiä. Jos vielä joskus teen kyseisiä pikkuleipiä, pitää muistaa tehdä melko paksuja. Silloin niistä tulee mielestäni paremman näköisiä ja muotin voi tietysti myös vaihtaa pienempään kokoon. Kun tästä pikkuleivän koosta mainitsin tuttavalleni, hänen hakiessaan pikkuleivät, sain hyvän vastauksen, ei haittaa vaikka ovat vähän kookkaampia, eipähän tarvitse sitten niin montaa syödä.
Aina siis kannattaa kokeilla niitä haastaviakin leivonnaisia. Saattaa yllättää itsensäkin, kuinka se homma sujuukin niin helposti.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kinuski-kermakakku


Esittelyssä kinuski-kermakakku. Täytteenä omenasosetta ja kinuskikermaa. Kinuskista kuorrutus, pursotukset kermaa ja koristeet sokerimassaa ja marsipaania.


Kakku meni 15-vuotiaalle pojalle syntymäpäiväkakuksi. Pitääpä joskus tehdä kotiinkin kinuskikakkua. Se on sellainen klassikko, kakkujen maailmassa.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Voileipäkakku


Tein ystävälle lauantai-aamuksi kinkkuvoileipäkakun. Täytteet olivat samat, mitä ennenkin olen kinkkukakussa käyttänyt. Koristelun yritin tehdä hieman erilaiseksi. Jätin reunoilta tällä kertaa pois vihreät koristeet. Kakku matkasi autossa reilu pari tuntia, niin ajattelin että se on freesimmän näköinen, kun saapuu perille.Ystävä oli tyytyväinen kakkuun ja minäkin olin tyytyväinen koristeluun. Täytyy alkaa panostamaan koristelemiseen vähän enemmän, sitä niin äkkiä kangistuu kaavoihinsa. Uusi ilme voileipäkakkuihini on ihan tervetullutta.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

JOULUTORILLA


Lauantaina olin taas myymässä leivonnaisiani Joulutorilla. Mahtaneeko tästä muodostua traditio, sillä  tämä oli jo toinen kerta, kun olen tällaisessa tapahtumassa mukana. Veimme poikani kanssa jo perjantai-iltana pöydän valmiiksi paikalleen, niin minun oli lauantai-aamuna helpompi laittaa myytävät leivonnaiset esille. Oli siinä melkoinen kantaminen, kun kaikki kassit oli täynnä ja varsinkin saaristolaisleivät painoivat aivan hirveesti. Mutta ajoissa sain pöydän järjestykseen ja tuotteet paikoilleen. Sitten vain odottamaan ostohaluisia asiakkaita.


 Olin leiponut koko viikon kaikenlaista herkkua. Aloitetaan esittely vaikka muffineista, jotka olivat todella suosittuja. Tein suklaa-, valkosuklaa- ja piparkakkumuffineita. Koristelin muffinit vielä makuun sopivaksi.


 Pikkuleipiä oli tarjolla neljää eri lajia, oli peruspipareita, suklaacookieita, kaura-rusina-valkosuklaa pikkuleipiä ja sitruuna-valkosuklaapikkuleipiä.


 Kuivakakkuja tein melkoisen määrän, ne kun loppuivat viime vuonna ensimmäisen vartin aikana. Nyt tein kakut hieman pienemmällä vuoalla. Tarjolla oli tiikerikakkua, taatelikakkua ja omena-piimäkakkua. Bostonpullaa oli pyöreätä ja pitkän mallista. Lisäksi tein pullapoikia. Saaristolaisleipää olin leiponut todella paljon, se kun on niin suosittua.


Kaikki leivonnaiseni menivät kaupaksi. Pöytäni oli tyhjä jo ennen puoli neljää, eli reilu puolitoista tuntia olisi vielä ollut myyntiaikaa jäljellä. Hienosti kävi kauppa, olen erittäin tyytyväinen. Ihmiset kyselivät paljon Koko Suomi leipoo- kilpailusta ja onnittelivat minua kisaan pääsystä. Sanoipa yksi asiakas, että sain ilmaista mainosta leivonnaisteni myynnille. Se pitää varmaan paikkansa. Uskon että, moni ihminen oli kiinnostunut siitä,  mitä olen myyntiin leiponut, ja hyvä niin.
Oli tosi hauska päivä. Rankka tosin, koska olin nukkunut edellisenä yönä vain vähän reilu neljä tuntia. Mutta leipominen vaan on niin mukavaa. Yritin tietysti leipoa mahdollisimman paljon, koska ajattelin, että joku saattaa ehkä poiketa ostoksille.

Kiitos kaikille asiakkailleni, ystäville, tuttaville ja tuntemattomille. Eipähän tullut turhaan touhuttua viikkoa keittiössä. Ensi vuonna nähdään taas samoissa merkeissä, jos joulutori taas pidetään.