perjantai 3. marraskuuta 2017

Sieni - fetajuusto - tomaatti piiras


Tein pitkästä aikaa taas suolaista piirakkaa. Ystävämme toi meille upeita suppilovahveroita, kaapista löytyi fetajuustoa ja pieniä tomaatteja, joten ei muuta kuin piirakan tekoon. Taikinan ohje oli vanha tuttu eli tässä teille ohje uudelleen.

200 g voita
3 1/4 dl vehnäjauhoja tai voi käyttää myös sämpyläjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
4 rkl vettä
1 pss perunamuusijauhetta tai valmista perunamuusia jos sattuu olemaan valmiina

Ota voi pehmenemään huoneen lämpöön tai lämmitä mikrossa hetki. Mittaa jauhojen joukkoon leivinjauhe. Lisää jauho/leivinjauheseos ja muusijauhe voin joukkoon, hyvin sekoittaen. Lisää vesi ja sekoita hyvin. Levitä taikina piirakkavuokaan ja laita vuoka hetkeksi jääkaappiin.
Käsittele sienet, jos on ryöpättäviä sieniä niin, ryöppää ne ennen piirakan päälle laittamista, paloittele tai murenna fetajuusto ja pilko pienet tomaatit. Ota pohja jääkaapista ja laita täytteet mielesi mukaisessa järjestyksessä pohjan päälle. Minä laitoin ensin sienet, sitten fetajuuston ja viimeksi pienet tomaatin puolikkaat.

Täytteen päälle vielä neste, jonka sekoitin kulhossa eli
4 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
Kaada neste piirakan päälle ja ripottele lopuksi juustoraastetta haluamasi määrä kaiken päälle.
Paista piirakkaa 200°  n. 40 minuuttia (uunista riippuen). Kurkkaa välillä uuniin, ettei pinta pääse palamaan.
Piirakasta tuli todella maukasta ja sitä voi nauttia vaikka raikkaan salaatin kanssa.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Brela, Kroatia 28.9. - 5.10.2017


Lähdimme ystävättäreni kanssa ensimmäiselle yhteiselle lomamatkallemme, Kroatian Brelaan,  syyskuun lopulla. Lensimme Norwegianilla Helsingistä Splitiin. Brela oli molemmille uusi ja tuntematon kohde. Olimme kuulleet paljon kehuja maan kauneudesta ja Adrianmeren kirkkaudesta ja puhtaudesta, joten päätimme lähteä tutustumaan maahan. Kolmen tunnin lentomatkakin tuntui mukavan lyhyeltä. Tilasimme matkamme jo hyvissä ajoin, että saimme mieleisemme hotellin ja huoneen. Hotelliksi valikoitui Bluesun hotel Marina. Hotellimme sijaitsi aivan Punta Ratan rannalla. Punta Ratahan on arvosteltu yhdeksi maailman kymmenen parhaan rannan joukkoon.


Brelahan on pieni kylä, joten jos haluaa vähän enemmän tapahtumia ja ihmisiä  ympärilleen, kannattaa valita isompi paikka esimerkiksi Split tai Dubrovnik. Meillä kun ei ollut mitään käsitystä Kroatian kaupungeista, niin valitsimme summamutikassa Brelan tai siis minä valitsin ja paikka sopi myös ystävättärelleni. Noin kymmenen kilometrin päässä Brelasta sijaitsee Makarskan kaupunki. Siellä tuli pariin otteeseen käytyä shoppailemassa. Kaupunki on luonnollisesti meren rannalla, joten satama-alue on vilkas ja huikean upea huvipursineen ja laivoineen. Korkeat vuoret ovat kaupungin taustalla. Vuoristoa Kroatiassa riittää. Näin huikeita maisemia ei usein näekkään. Ne hämmästyttivät tällaista tasamaan tallaajaa.




Makarskan kaupunki on todella siisti. Kaduilla ei ollut roskia ja kaikki oli muutenkin tiptop kunnossa. Satama ja rantakatu oli suosittu ulkoiluympäristö. Kukapa ei viihtyisi noin upeissa maisemissa. Rantakadun lähellä oli myös paljon kahviloita ja ruokapaikkoja. Kauniita rakennuksia oli myös paljon. Valitettavasti emme ehtineet Dubrovnikiin, missä olisi saanut nauttia vielä enemmän vanhasta arkkitehtuurista. Minä kun olen sellainen vanhojen rakennusten fanittaja. Niissä on sitä jotakin.

Vaikka vuokrasimme viikoksi käyttöömme auton, emme kuitenkaan viikossa mahdottomia ehtineet. Pitihän sitä myös palvoa aurinkoa ja saada väriä itseensä, kun täällä suomessa on niin ankea tämä syksy. Ajoimme kuitenkin n. 800 kilometriä viikon aikana. Tai siis ystävättäreni ajoi ja minä olin kartturina. Vaikka autossa oli navigaattori, piti silti tarkkailla myös opastauluja. Hyvin sujui autoilu, ilman minkäänlaisia kommelluksia. Tiet olivat todella hyvässä kunnossa ja tunneleita oli lukemattomat määrät. Se on tietysti luonnollista, koska vuoristoa on niin paljon. Kroatiassahan on moottoriteillä käytössä tiemaksut. Oliskohan Suomessakin paikallaan ottaa tiemaksut käyttöön, niin saataisiin tiet yhtä hyvään kuntoon kuin Kroatiassakin oli. Rantatiet olivatkin sitten oma lukunsa. Kapeita ja mutkittelevia. Nopeusrajoituksiakaan eivät autoilijat aina huomanneet ;) noudattaa. Maisemat rantatiellä olivat kyllä uskomattomat. Kuljettaja ei niistä tosin ehdi paljon nauttimaan, kun pitää seurata tietä ja liikennettä. Mutta kartturi ehti maisemistakin hiukan nauttia.


Yhtenä lomapäivänä lähdimme ajamaan Krka-joen kansallispuistoon. Jouduimme jättämään auton melko kauaksi ja kävelimme läpi Krka:n kylän paikalliseen satamaan. Menimme kohteeseen siis laivalla ja mitkä maisemat matkalla olikaan. Aivan mahtavaa. Olimme kuulleet, että paikka on todella näkemisen arvoinen. Koska alue on todella suuri ja käveltävää olisi ollut paljon, tulimme siihen tulokseen, että nautimme lähellä laivarantaa olevasta  vesiputouksesta, emmekä lähde pidemmälle kävelemään. Meillä molemmilla oli hieman ongelmia jalkojemme kanssa, joten päädyimme tällaiseen ratkaisuun.


Laivamatkalla saimme nauttia upeista maisemista. Pieni laiva oli täynnä turisteja ja kielien sekamelskasta päätellen, hyvin monesta eri maasta.  Jos oikein muistan, kansallispuistoon pääsee myös linja-autolla, mutta kyllä kannatti mennä tällä pikku laivalla ja nauttia kauniista maisemista. 


Vesiputous oli aivan mielettömän upea. Oli sillä kokoa ja näköä. Monet ihmiset olivat matalikolla uimassa, isojen kalojen seassa. Meilläkin oli ystävättäreni kanssa tarkoitus käydä uimassa, mutta jätimme kuitenkin menemättä. Suurien kalojen seassa uiminen vei kyllä ainakin minun innostukseni uimisesta sillä kertaa. Eikä paikalla ollut mitään paikkaa, missä olisi vaihtanut uimapukuakaan päälleen, joten se siitä uimisesta.




Vesiputouksen lähellä oli silta, missä turistit katselivat ja kuvasivat upeaa näkymää. Siltaa myöten pääsi näköalapaikalle, missä myös oli turisteja kuvaamassa. Toisaalta harmittaa, kun ei tullut lähdettyä tutustumaan enemmän puistoon, mutta näin jalkavaivaisena kiipeäminen ei oikein houkuttanut. Palasimme laivalla takaisin Krkan kylään, joimme kahvit ja palasimme auton luokse ja ajoimme takaisin Brelaan. Perille saavuttuamme menimme äkkiä vaihtamaan uimapuvut päälle ja pulahdimme mereen huuhtelemaan päivän matkapölyt pois.


Baska Voda oli lähinnä Brelaa oleva kylä. Siellä tuli luonnollisesti myös käytyä. Jos olisin tiennyt miltä paikka näyttää ja että siellä on enemmän elämää kuin Brelassa, olisin ehkä valinnut sen lomakohteeksemme. Toisaalta olihan välimatka Brelasta Baska Vodaan niin lyhyt, että eipä tuo valinta haitannut. Ei sinne kyllä kävellen tullut lähdettyä, autolla kylläkin. Jos totta puhun, en ole täysin varma, onko yllä oleva kuva Baska Vodasta vai Makarskasta. Molemmista paikoista tuli otettua kuvia jonkinverran ja muistikaan ei taida enää niin hyvin pelata. Eikös se ole niin, että kun on lomalla, tulee kierreltyä eri paikkoja niin paljon, että ei enää kuvista muista missä sitä tulikaan oltua.


Olipa kylä tai kaupunki, niin maisemat olivat kyllä kohdillaan. Vaikka jonkun verran on tullut minunkin matkusteltua, niin eipä ole tällaisia maisemia vielä ennen tullut vastaan. Nuo vuoret ovat aivan käsittämättömän upeita ja meri ihanan turkoosia ja niin kirkasta ja puhdasta.
Kroatiahan on alkanut lyömään itseään läpi turistikohteena jo hyvin, mutta toivottavasti maa säilyttää kauneutensa ja puhtautensa mahdollisimman pitkään, eikä me turistit päästä sitä pilaamaan.




Eräänä iltana lähdimme syömään kylän yhteen suosikkiravintolaamme ja näimme niin kauniin auringonlaskun, että se oli aivan pakko ikuistaa. Kauniimpaa näkyä ei ihan heti tule mieleen. Kylässämme oli useampikin hyvä ravintola. Kroatiassahan on välimerellinen keittiö. Söimme yhtenä iltana äyriäisrisottoa ja se oli todella hyvää. Minun ruokanautintoani pilasi valitettavasti joukko itikoita, jotka hyökkäsivät pöydän alla jalkoihini. Omaa syytäni oli tietysti se, että olin unohtanut kotiin itikkamyrkkyni. Vielä kun olen itikoiden pistoille jonkun verran allerginen, niin jalkani olivat kuin tulessa, kun itikat hyökkäsivät. Jos siis matkustatte Kroatiaan ja olette samanlainen itikkamagneetti kuin minäkin, niin varautukaa itikkamyrkyllä. Minäkin ryntäsin lähimpään markettiin ostamaan pullon myrkkyä, heti kun olimme saanet syötyä illallisemme.


Ravintoloissa ruokailtiin sisä - ja ulkotiloissa, luonnollisesti. Yhdessä suosikki ravintolassamme saimme pöydän, joka sijaitsi viikunapuun alla. Aivan mielettömän upea ympäristö ja tarjoilu oli mitä parhainta. Jos oikein muistan, ravintolan nimi oli Palma. Siellä söin muuten elämäni ensimmäistä kertaa tuoretta tonnikalaa, paistettuna toki, en raakana sentään.
Ruoan kanssa nautimme yleensä viiniä ja vettä. "Jälkiruoaksi" tilasimme joko Irishcoffeen tai "Lumumban", joka valmistettiin kuumasta kaakaosta ja brandystä. Mieletön makuelämys. Talon puolesta tarjottiin vielä päärynälikööri shotti.



Hotellimme oli siis Bluesun Hotel Marina ja olin tilannut meille huoneen merinäköalalla. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin herätä aamulla ja mennä parvekkeelle, mistä näkyy meri. Tuoksutella ihania tuoksuja ja kuunnella lintujen laulua. Huoneemme sijaitsi neljännessä kerroksessa, joten maisemat olivat kohdillaan parvekkeeltammekin. Hotellissa sujui kaikki muutenkin hyvin. Kerrossiivooja oli aivan ihana rouva, aina niin naurava ja hyväntuulinen, vaikka yhteistä kieltä ei meillä ollutkaan. Joka päivä vaihdettiin lakanat ja pyyhkeet. Buffetaamiainen oli runsas ja monipuolinen. Lounasta söimme muutaman kerran rannassa sijaitsevassa baarissa. Päivällisellä emme hotellin ravintolassa käyneet kertaakaan. Paikan olikin vallannut suuri määrä saksalaisia turisteja, joita hotellissa oli todella paljon. Ikähaarukka oli melko iäkästä, vaikka eipä tässä itsekään olla enää mitään tyttösiä. Tosin me tutustuimme matkallamme kahteen suomalaiseen nuoreen tyttöön. Tuntuu niin kivalta, että nämä noin parikymppiset tytöt halusivat viettää aikaa meidän kanssamme. Ei me sittenkään taideta mitään kalkkiksia olla :).


Punta Ratan ranta on siis rankattu yhdeksi maailman kymmenestä parhaasta rannasta. Minusta se on melkoinen kunnianosoitus, kun miettii miten upeita paikkoja on ympäri maailmaa. Täytyy kyllä sanoa, että ei ole turhaan tullut tämä titteli. Ranta on uskomattoman ihana. Niin puhdas ja kirkas merivesi, että ei voi oikein tajutakkaan, että tällaista on olemassa paikassa, jossa käy turisteja niinkin paljon mitä Kroatiassa tänä päivänä jo käy. Rantahan on siitä erikoinen, että siellä ei ole varsinaisesti hiekkaa ollenkaan, vaan paljon pieniä valkoisia kiviä. Ilman uimakenkiä en kyllä suosittele menemään uimaan. Kyllä muutama rohkea lomalainen yritti kävellä ilman uimakenkiä, mutta uskon,  että rantabulevardin kaupassa myytävät uimakengät tekivät hyvin kauppansa. Me olimme ystävättäreni kanssa varautuneet jo ennen matkaa asiaan ja hankkineet asianmukaiset kengät. Rannalta sai vuokrata itselleen rantapedin pehmusteella ja hinta oli meidän rannalla eli Punta Ratalla 30 kunaa.


Rantabulevardin varrella Brelassa on saman hotelliketjun hotelleja rivissä. Esimerkiksi meidän hotellissamme ei ollut uima-allasta lainkaan, joten asukkaat saivat käyttää viereisen hotellin allasta. Kerran kävimme siellä ja vesi altaassa oli niin kylmää, että siellä ei kerta kaikkiaan pystynyt olemaan. Niinpä menimme taas rannalle ja ihanan lämpimään meriveteen uimaan.
Yllä olevassa kuvassa on yksi Brelan ja Punta Ratan nähtävyyksistä eli Brela Stone. Se sijaitsee aivan rantabulevardin lähellä ja pitihän sitä tietysti käydä kuvaamassa. Samanlainen kuva löytyy myös lukemattomista eri postikorteista, joita myydään matkamuistomyymälöissä. Perinteistä matkamuistokrääsää tietysti löytyi joka kaupasta. Ainoa "krääsä" mitä ostin oli jääkaappimagneetti, joita olen alkanut keräilemään muutamia vuosia sitten. Tuliaisiksi kotiin ostin paikallista viiniä.


Rantakivikot ovat erikoisen näköisiä. Merivesi on muovannut rannat melko krouveiksi ja karuiksi. Adrianmeri on todella suolaista, uiminenkin oli melko hankalaa, kun jalat nousivat koko ajan pintaan. Piti vaan "vesijuosta" ja uida käsillä rintauintia, että pääsi eteenpäin. Nautin aina suunnattomasti meressä lillumisesta. Tykkään uida myös altaassa, mutta nyt se ei tullut kysymykseenkään, altaassa olevan kylmän veden takia. Tuntuu jotenkin hassulta, että meressä on lämpimämpää vettä kuin altaassa.


Tässä kuvassa näkyy, kuinka kirkasta merivesi oikeasti on. Pienimmätkin kivet pystyi erottamaan ja pienimmätkin kalat näkyivät selvästi. Sanoinkuvaamattoman kaunista, vai mitä.


Tässä vielä kuva Makarskan rantabulevardilta. Hyvin löytyi autolle parkkipaikka kun vähän aikaa ajeltiin. Rannasta löytyi luonnollisesti parkkiautomaatti, josta sai mieleisensä ajan parkkiaikaa. Eli käytäntö samanlainen kuin suomessakin. Ainoa miinuspuoli oli että parkkimittarissa kaikki tekstit oli kroatian kielellä, eikä englanniksi. No, kysyvä ei tieltä eksy. Kysyin neuvoa eräältä nuorelta mieheltä joka piti myyntikojuaan lähellä  automaattia ja homma hoitui.


Meidän ensimmäinen yhteinen lomamatkamme ystävättäreni kanssa onnistui täydellisesti. Olemme tunteneet toisemme neljäkymmentä vuotta ja nyt vasta tuli puheeksi yhteinen matka. Päätimme kyllä jo lomallamme, että alamme suunnittelemaan uutta matkaa ensi vuodelle. Kohdetta emme vielä päättäneet, vaihtoehtoja kun on lukemattomia. Itse haluan paikkaan missä en ole vielä käynyt. Haluan nähdä niin paljon uusia maita kuin mahdollista. Laskin tässä joskus, että olen käynyt 14 eri maassa, ei ole paljon näin 61 vuotiaalle, mutta minun lapsuudessani ja nuoruudessani ei matkustettu perheen kanssa, niinkuin tänä päivänä.  Tämän päivän lapset ovat onnellisia ja etuoikeutettuja, kun saavat nähdä uusia maita ja kulttuureita. Tietysti aikakin oli eri minun nuoruudessani ja rahat olivat  tavallisessa työläisperheessä yleensä tiukalla. Suosittelen kaikille, että matkustakaa jos teillä vain on siihen mahdollisuus. Minäkin alan säästämään rahaa aina uuteen reissuun, kun palaan lomalta kotiin.


Kroatiaa voin kyllä suositella kaikille, mutta viikko on kyllä oikeastaan liian lyhyt aika, sillä nähtävää olisi niin paljon. Minua jäi kyllä vähän kaivertamaan se, että emme ehtineet käydä Dubrovnikissa. Siellä on kuvien perusteella niin paljon sellaista mikä minua kiinnostaa, mutta ehkä joskus toisella kertaa. Eihän loma saa olla sitäkään, että tukka putkella rynnätään paikasta toiseen. Pitää olla aikaa myös nauttia auringosta ja rantaelämästä. Saa kerättyä aurinkoa ja virtaa itseensä talven varalle. Minä olen kesäihminen, en välitä talvesta lainkaan. Olen useasti sanonutkin, että olen syntynyt väärään maahan siinä mielessä, että minulle paras vuodenaika on kesä.
Kiitos vielä rakkaalle ystävälleni mahtavasta matkaseurasta, hyvistä keskusteluista, itkuista ja nauruista, yhdessäolosta. Tämä oli ensimmäinen yhteinen matkamme, mutta ei taatusti viimeinen.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Syksyn ensimmäiset omenapiirakat


Tämän syksyn ensimmäiset omenapiirakat tuli eilen tehtyä. Tässä taas mukavasti vierasvaraa pakastimeen ja maistuupa nuo hyvältä omassakin suussa.
Pohja on molemmissa samanlainen, mutta muuten piirakat ovat erilaiset. Perusohje pohjaan on;

150g pehmeää voita
1, 5 dl sokeria
1-2 kananmunaa koosta riippuen
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Sekoita voimakkaasti kulhossa pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna, sekoita edelleen voimakkaasti. Vatkainta ei tarvitse kaivaa kaapista. Pelkkä puinen kauha riittää.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa taikinaan.

Ylimmäiseen piirakkaan tein pohjan puolitoista kertaisella taikinalla.
Laitoin päälle omenoita ja pehmentyneitä nektariineja. Hieman kanelia.

Kuorrutus:
n. 2 dl turkkilaista jugurttia
n.1 dl vaniljakastiketta
1 kananmuna
1-2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki aineet yhteen ja levitä omenoiden päälle. Paista 180° n. 45 min. uunista riippuen.



Alimmainen piirakka on tehty kaksinkertaisella pohjan ohjeella. Tämä on siis uunipellin kokoinen ja ylimmäinen piirakka reilu puoli uunipellillistä.
Tähän piirakkaan siis päälle omenan lohkoja, jotka ovat valkeata kuulasta. Kanelia runsaasti ja päälle vielä fariinisokeria.
Tätä piirakkaa voi nauttia vaniljakastikkeen tai vanilja jäätelön kanssa.

torstai 14. syyskuuta 2017

Kuorrutettua taatelikakkua


Taatelikakku on yksi suosituimmista kuivakakuista. Itse en ole koskaan oikein ollut taatelikakun ystävä. Syytä en tiedä, vaikka olenkin kovasti makean perään, valitettavasti.
Löysin siis kaapista tuoreita taateleita paketillisen ja koska mieheni ei ollut innostunut tällä kertaa syömään niitä sellaisenaan, päätin leipoa niistä kakun. Samalla tuli mieleeni, että laitankin kakun päälle kuorrutteen, niin saan siihen vielä lisää makua ja kakku saattaa maistua myös minullekkin. Helpoin kuorrutus on mielestäni mokkapalojen kuorrutus. Eipä sitten muuta kuin toimeen. Ohje taatelikakkuun löytyy varmaan täältä blogistani, mutta laitan sen tähän uudelleen.

1 pkt taateleita
3 dl vettä
2 dl sokeria
200 g voita
2 kananmunaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Keitä taatelit, vesi ja sokeri soseeksi. Anna seoksen vähän jäähtyä ja lisää joukkoon pehmeä voi ja munat vatkaten. Minä vatkaan ihan vain puukauhalla, ei tarvitse käyttää sähkövatkainta. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennekuin kumoat sen vuoasta.
Paista 175° n. 1 tunti

Kuorrutus:
Tomusokeria
Sulatettua voita
Kahvia
Kaakaojauhetta

Jos haluat kuorruttaa koko kakun kauttaaltaan, tee kuorrutusta reilummin, mutta jos haluat vain koristella, tee vähemmän.
Tähän ohjeeseen on vähän hankala laittaa mittoja, koska se on helppo tehdä ilmankin. Ensin kulhoon tietysti tomusokeri ja kaakaojauhe. Sitten lisäät varovasti sulatettua voita ja kahvia samalla sekoittaen. Kun seos tuntuu sopivalta, kaada se kakun päälle tai käytä lusikkaa apuna. Muista, että et laita liikaa nestettä alkuun, sitä kun voi lisätä tarvittaessa. Tai jos nestettä sattuu lorahtamaan liikaa, lisää siinä tapauksessa tomusokeria.
Halutessasi voit koristella kakun vielä nonparelleilla, pähkinärouheella tai vaikka kookoshiutaleilla.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Ninjaco-kakku Cole


Viime viikonlopun kakkusaldoon kuului vielä kuusivuotiaalle pojalle syntymäpäiväkakku. Päivänsankarin toivomus oli että tekisin kakun, Lego Ninjaco-hahmosta, nimeltä Cole. Koska omat lapseni ovat jo aikuisia ja Legoilla he ovat leikkineet monia vuosia sitten, piti minun ottaa Googlen ihmeellinen maailma käyttöön ja lähteä tutkimusmatkalle. Ulkomaiselta sivustolta, cakeideas, löytyi monenlaisia kakkuja ja minusta tämä kakku näytti kivalta, eikä ollut mahdoton toteuttaakkaan. Siispä tuumasta toimeen.


Kakun pohja oli peruskakkupohja. Täytteeksi laitoin kinuskimoussea ja mansikoita. Kostutus vaniljamaidolla. Sokerimassan alle laitoin kerma-vaniljakreemijauhevaahdon. Keltaisen osuuden tein sokerimassasta ja asetin paikalleen. Sen jälkeen tein mustasta sokerimassasta kulmakarvat ja silmät. Kahdessa osassa laitoin ninjahupun paikoilleen. Toteutus oli mielestäni yllättävän helppo. Kerrankin voi sokerimassan jättää ryppyyn :).
Päivänsankari piti kakustaan kovasti ja illalla kiitokset tuli viestillä vielä päivänsankarin äidiltäkin. Ihanaa oli taas tehdä jotakin aivan uutta ja erilaista kakkua.

tiistai 1. elokuuta 2017

Ryhmä Hau kakku syntymäpäivä sankarille


Tässä toinen viime viikonlopun kakuista, jonka tein samaan perheeseen kuin ristiäiskakunkin. Perheen vanhempi poika täytti neljä vuotta ja syntymäpäiviä juhlittiin samana päivänä kuin ristiäisiäkin. Pitihän syntymäpäiväsankarille olla oma kakku. Pieni Jiri poika tykkää kovasti Ryhmä Hau hahmoista, joten tilasin kakkuun syötävän kuvan Leipurin Putiikin verkkokaupasta.


Kakku oli 10 hengelle. Toiveena oli erikoiskakku eli gluteeniton ja maidoton. Kakkupohjan tein maissi ja perunajauhoista. Täytteeksi laitoin mansikkahilloa, banaania ja mansikoita. Kostutin kakun mansikkakivennäisvedellä. Kakkuun haluttiin sokerimassasta pinta. Vaalensin kaupasta saatavaa sinistä sokerimassaa, valkoisella pastavärillä. Väri osui melko oikeaan kakkukuvaan verraten.


Kakkukuvan kiinnitin mansikkamarmelaadilla kakun pintaan. Kakkukuvaa ei kannata laittaa kauhean aikaisin kakun päälle, esimerkiksi jos edellisenä iltana laittaa, kuva alkaa kupruilla ja kostua liikaa. Pussissa onkin suositus, että kuva on hyvä laittaa 1-6 tuntia ennen kakun tarjoilua.
Päivänsankari oli ollut tyytyväinen syntymäpäivä kakkuunsa.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Ristiäiskakkua pienelle pojalle


Viime viikonloppu oli kakkujen täyteinen viikonloppu. Lauantaille oli menossa kaksi kakkua tuttavaperheelle, heidän nuorimman poikansa kastejuhlaan, 30 hengen sokerimassakakku. Toinen kakku oli heidän vanhemman poikansa 4 vuotis syntymäpäiväkakku, jonka esittelen myöhemmin.
Palataan tähän ristiäiskakkuun. Eli kakku oli siis 30 hengelle. Kakkupohjaan laitoin kymmenen isoa kananmunaa.


Täytteenä oli vaniljamoussea ja mansikoita. Kostutin kakun laktoosittomalla vaniljamaidolla. Päällystin kakun valkoisella sokerimassalla. Kakku näyttää muuten kuvassa aivan vinolta, mutta sitä se ei kyllä ollut, onneksi.  Oliskohan allekirjoittaneen kuvaustaidoissa vähän parantamisen varaa.


Koristeeksi kakkuun pyydettiin niminopat ja itse sain päättää mitä muita koristeita kakun päälle tekisin. Vaalensin sinistä sokerimassaa valkoisella massalla ja tein kolmea eri kokoista kukkaa,  samalla mallilla kylläkin. Vihreät lehdet antoivat mielestäni mukavan lisän kakun koristeluun. Lapsen äiti halusi kakun päälle koristeeksi myös vauvakoristeen, jonka hän olikin hankkinut paikallisesta leipomosta. Pitäneekin pikimmiten tilata itsellenikin sellainen muotti, että voin myös vauvakoristeita tehdä. Niitä kun ei ainakaan minun taidollani, ilman muottia tehdä.


Kukat kakun päällä oli kyllä mielestäni kauniit ja väritoivomushan koristeille oli sininen. Laitoin vielä kukkien keskelle vaaleansinisen pehmeän helmen ja hiukan myös kimallejauhetta.
Ristiäiskakut ovat niin herkkiä ja kauniita. Onhan kastetilaisuus ensimmäinen juhla ihmisellä ja vieläpä hyvin herkkä sellainen. Onkohan lapsi saanut nimensä yhden todella suositun artistin mukaan? Pitääköhän lapsen äiti kyseisestä artistista?  Täytyykin häneltä joskus sitä kysäistä.