sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Vauvakutsuille kakkua


Tein ensimmäisen "Baby shower" kakkuni eli kakun vauvakutsuille. Kakussa toivottiin olevan vain maksimissaan kolmea väriä, eikä myöskään liikaa koristeita. Tekstiksi kakun päälle haluttiin  "onnellista odotusta". Kakkupohja oli perinteinen vaalea ja täytteeksi tein vaniljavaahdosta, sitruunatuorejuustosta ja lemon curdista moussen, johon lisäsin liivatetta. Täytteestä tuli raikas ja se sopiikin mainiosti kakkuun, joka on kuorrutettu marsipaanilla. Marsipaanin alle laitoin kermavaahtoa,  johon lisäsin vanilja-kreemijauhetta.


Koristeeksi tein sokerimassasta nallen. Ohjeen nalleen löysin Emman blogista, Painted by Cakes. Minä en ole juurikaan tehnyt tällaisia koristeita. Tämä oli ensimmäinen nallekoristeeni.  Täytyykin alkaa niitä joskus joutessaan harjoittelemaan. Lasten kakuissahan näitä paljon käytetään ja kun eri leivontablogeja seurailen, niin niistä löytyy toinen toistaan taidokkaampia koristeita. Minulla on vielä matkaa sellaisiin taideteoksiin.



Nallen lisäksi tein kakun päälle tällaisen kuution ja vielä pallon. Kakun reunoilla oli sokerimassasta tehdyt pallot. Koska koristeita haluttiin mahdollisimman vähän, ajattelin että tämä määrä saa riittää. Tekstit tein kirjainmuoteilla sokerimassasta.  Näitä teemakakkuja on aina kiva suunnitella ja tehdä.


Tekijälle paras kiitos on aina se, kun kakkuun ollaan tyytyväisiä. Itsekkin olin ihan tyytyväinen kakun väritykseen ja ulkomuotoon. Kakun väri kun ei saanut paljastaa tulevan lapsen sukupuolta, niin piti keksiä väreiksi neutraalit mintunvihreä, keltainen ja valkoinen. Enemmän harjoitusta vielä erilaisten hahmojen muotoilemiseen, niin saan olla lopputuloksesta jo ylpeäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti