lauantai 20. helmikuuta 2016

Kinkku-punasipuli piirasta


Tein tuttavan pyynnöstä hänelle toistamiseen kinkkupiirasta, kun siitä oli niin kovasti tykätty. Piirakka on tehty melkein 30 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohja piirasvuokaan. Pohjan ohjeen olen tänne blogiini ennekin laittanut, mutta tällaisella ohjeella piiraan pohja on tehty.

200 g voita
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
4 rkl vettä
1 pss perunasosejauhetta tai valmista perunamuusia

Pehmitä voi ja lisää vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe. Lisää pehmeän voin joukkoon jauho-leivinjauhe seos, perunamuusijauhe tai perunamuusi ja lopuksi vesi.  Sekoita tasaiseksi ja levitä voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohja vähäksi aikaa jääkaappiin. Tähän piiraaseen laitoin kinkkua ja punasipulia pieneksi murskattuna. Päälle ripottelin hiukan mustapippuria. Kaada kulhoon purkillinen ruokakermaa ja yksi kananmuna. Sekoita ne keskenään ja kaada kinkku/punasipulin päälle. Lopuksi vielä runsaasti juustoraastetta. Paista 200° n. 30 min. uunista riippuen. Tarkkaile ettei piiraan reunat pääse tummumaan liikaa.


Tämän piiraan täytteeksi käy mikä tahansa täyte, mistä itse pitää. Lohta, broileria, fetajuustoa tai ihan mitä vaan. Anna piiraan kunnolla jäähtyä, ennenkuin otat sen vuoasta pois, etteivät reunat murru. Tässä on mahtava tarjottava esimerkiksi illanistujaisiin, raikkaan salaatin kanssa. Eikä kukaan kiellä ottamasta vaikka lasillista hyvää punaviiniä, palan painikkeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti