tiistai 27. syyskuuta 2016

Omenapiirakkaa jugurttikuorrutteella


Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä kerrasta, kun ehdin kirjoittelemaan. Nyt kun on omena-aika, piti tehdä tietysti omenapiirakkaa. Minulla on iso irtopohjavuoka ja siihen ajattelin omenapiirakan tällä kertaa valmistaa. Ohje on vanha tuttu, mutta vähän muokattuna isommaksi. Irtopohjavuoan halkaisija on 28cm.

225 g pehmeää voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa

Sekoita pehmeä voi ja sokeri puukauhalla vaahdoksi. Lisää kananmunat ja sekoita taikinaa vielä lisää. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinan joukkoon ja lisää lopuksi maito.
Suihkauta irtopohjavuokaan rasvaa ja painele taikina vuokaan, myös reunoille.
Asettele omenaviipaleet taikinan päälle haluamaasi muotoon. Lisää päälle kanelia.
Halutessaan voi päälle laittaa kuorrutteen, jonka tähän piirakkaan tein kreikkalaisesta jugurtista, kananmunasta ja vaniljasokerista. Jugurtin sijasta voit käyttää rahkaa, kermaviiliä tai mitä tahansa hapanmaitotuotetta, kunhan muistat laittaa myös kananmunaa, joka hyydyttää seoksen.
Paista piirakka 180°-200° n. 30-40min uunista riippuen.

Jos teet piirakan irtopohjavuokaan, muista antaa piirakan jäähtyä kunnolla, ennenkuin otat sen vuoasta pois. Muuten se saattaa revetä tai jäädä vuokaan kiinni, rasvauksesta huolimatta.
Piirakka on tosi herkullista ja jos teet uunipellille, siitä riittää myös pakasteeseen vierasvaraksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti