Katsaus vuoteen 2018

Ajattelin vähän muistella elämäni vaikeinta ja raskainta vuotta. Kuulostaa varmaan aika kurjalta,  mutta näin minä viime vuoden koen.
Mutta kerronpa teille mitä kaikkea viime vuonna tapahtui.

TAMMIKUUssa ystäviemme koira Roope kuoli. Se oli kova isku, koska Roope oli minulle kuin oma koira. Meidän koiramme Jasse ja Roope olivat hyvät kaverit. Ikäeroakin heillä oli vain  puoli vuotta.
Lemmikistä tai paremminkin perheenjäsenestä luopuminen on todella raskasta. Tiedän sen kokemuksesta, kun olen sen itse kokenut vuosia sitten.
Kuului kuukauteen jotain mukavaakin. pidimme motoristi ystävällemme porukalla yllätyssynttärit. Minä tein illanviettoon täytekakun motoristi teemalla. Päivänsankari saatiin yllätettyä ja kaikki nauttivat illasta. Mieheni ja minä esitimme musiikkia ja ilta sujui hyvästä seurasta ja herkuista nauttien.
Tammikuussa on myös poikani ja minun syntymäpäivä.

HELMIKUUssa joutui tyttäreni niskaleikkaukseen ja siitä olin tietysti huolehtivana äitinä huolissani. Kaikki meni kyllä hyvin ja toipuminen lähti hyvin etenemään.
Minuun iski kova flunssa. Sain yskiä todella pitkään ja kova kuumekin tuli vielä kaiken lisäksi. Siitäkin sitten kyllä ajan mittaan selvisin.

MAALISKUUssa kävimme mieheni kanssa Tamperetalossa kuuntelemassa entisen Rainbow yhtyeen solistia Joe Lyn Turneria. Konsertti oli todella loistava. Jotakin mukavaakin sentään tähän kuukauteen mahtui.
Ikävää oli se, että äitini vointi alkoi huonontua. Hän oli asunut palvelutalossa jo muutaman vuoden  ja sairastanut Alzheimerin tautia. Hänen tilansa huolestutti meitä, hänen läheisiään, todella paljon.

HUHTIKUUssa pääsiäisenä rakas äitini nukkui pois. Se oli todella järkyttävää, kun tieto tuli. Vaikka olimme siihen jollakin tasolla varautuneetkin, niin silti se on raskainta mitä voi olla. Äiti on aina äiti,  rakas ja tärkeä ihminen.
Tyttäreni halusi siunata haudan lepoon rakkaan mummunsa. Olen siitä hänelle todella kiitollinen ja ylpeä myös siitä, että hän kykeni siihen tehtävään. Hän puhui rakkaasta mummustaan niin kauniisti, muistellen lapsuuttaan ja kaikkea mummuunsa liittyvää. Äidilleni olimme me kolme lasta ja meidän lapsemme, maailman tärkeimmät ihmiset.

 

TOUKOKUUssa sai sentään ajatuksensa vähän muuhun, kun lähdimme tyttäreni ja vävyni kanssa Singaporeen. Vävy työmatkalle ja tytär ja minä seikkailemaan mahtavaan Singaporeen. Kaupunkivaltio on aivan mielettömän huikea paikka. Ilma oli tosi lämmin ja vilvoittava viuhka kädessä siellä saikin kulkea. Tutustuimme tyttären kanssa Garden by the Bayhin, joka on suuren suuri puutarha-alue, täynnä mitä uskomattomampia kasveja ja puita. Toinen upea paikka oli Singapore Zoo, jossa näki monia harvinaisia eläimiä, jopa kaksi valkoista tiikeriä. Tietysti kävimme myös Kiinalaisessa ja Intialaisessa kaupunginosassa.

KESÄKUUssa naapurin tyttö vietti ylioppilasjuhliaan, joihin meidätkin kutsuttiin. Siellä myös hieman lauloimme vieraille.
Viikinsaaressa kävimme ystävien kanssa Saari Bluesissa.

HEINÄKUUssa on tyttäreni syntymäpäivä.
Mieheni siskonpojan häitä juhlittiin isolla porukalla. Häät ovat aina niin ihanat juhlat.
Vietimme taas Blues/Rock iltaa meidän puutarhassa. Ilta onnistui hyvin ja porukkaa oli paikalla todella paljon.

ELOKUUssa oli taas Blues tapahtuma, jonka järjesti ystävämme bändinsä kanssa.
Olin ollut mammografia tutkimuksissa ja viikko siitä kun kuvaukset olivat olleet sain puhelinsoiton, että pitää mennä uuteen kuvaukseen.

SYYSKUUssa tutkimukset jatkuivat ja epätietoisuus kalvoi niin, että elämäni oli melko sekaisin. Mikähän siinä on, että aina ensimmäisenä ajattelee pahinta. Kerroin lääkärille, että olen lähdössä lomamatkalle. Hän kannusti lähtemään ja unohtamaan siksi aikaa ikävät asiat. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty.

LOKAKUUssa lähdin ystävättäreni kanssa Bulgarian Nessebariin, kahdeksan päivän lomalle. Paikka oli hieno ja vanha kaupunki todella upea paikka. Ainoa negatiivinen asia oli se, että lokakuu on minun mielestäni liian myöhäinen ajankohta lomailla siellä. Minä itse pidän lämpimästä ja sellaisessa paikassa haluan aina lomani viettää. Toinen kurja juttu oli, kun ystävättäreni oli flunssainen ja yski kovasti, joten hän ei pystynyt täysillä lomastaan nauttimaan. Lämmin ilma olisi edes hiukan helpottanut hänen oloaan, mutta siitä emme valitettavasti saaneet nauttia.
Tutkimukset rinnan osalta jatkuivat lomalta palattuani. Silloin sain myös diagnoosin eli tiehyensisäinen syöpä oikeassa rinnassa. Sanan syöpä sain lukea epikriisistä, joka oli tullut postin tuomana kotiini, sillä aikaa kun olin lomamatkalla. Kyllä siinä itku pääsi kun sen ensi kertaa lausunnosta luin.

MARRASKUUssa jouduin sitten rintaleikkaukseen edellisellä viikolla, kun pidimme mieheni 60 vuotis juhlat. Onneksi olimme ulkoistaneet ruoanlaiton ja kakkujen leipomisen tutulle pitopalvelun emännälle. Kaikki juhlissa sujuikin todella hienosti. Ilta sujui kaikin puolin hyvin. Iltaan kuului paljon musiikkia ja tanssilattiallakin riitti porukkaa.
Lähdin muutamaksi päiväksi Helsinkiin tapaamaan tytärtäni.

JOULUKUUssa oli rintaleikkauksen jälkitarkastus ja sädehoidon suunnittelu. Syöpälääkärin sanoja lainatakseni, olen onnekas kun syöpä löydettiin ajoissa ja leikkauksessa todettiin, että se oli vielä pienempi kuin mitä alkuun luultiinkaan.  Kolmen viikon sädehoitojakso tulee vielä, mutta sen kyllä kestää kun tietää, että se on vielä varmistus sille, että kaikki saadaan hoidettua pois.
Joulukuussa on koiramme Jassen syntymäpäivä. Rakas vaarimme täytti jo kolmetoista vuotta.

Kun mietin tätä mennyttä vuotta 2018 voin todellakin sanoa, että helpolla en siitä selvinnyt, mutta selvisin kuitenkin. Raskainta oli tietysti rakkaan äidin menetys. Toisaalta pitää olla kiitollinen, että saimme pitää äidin niin kauan. Hän oli kuollessaan 91 vuotias. Ei voi muuta kuin kiittää häntä kaikesta, mitä hän on lastensa ja lastenlastensa hyväksi tehnyt.

Vaikka syöpä on todella yleistä tänä päivänä, niin kun se kolahtaa omalle kohdalle, niin kyllä se pysäyttää. Voin tällä hetkellä sanoa, että pääsin vähällä ja olen onnekas. Toisinkin olisi voinut olla niinkuin lääkäri sanoikin. Kun tätä kirjoitan, olen saanut sädehoitoa viikon. Vielä on kaksi viikkoa jäljellä. Toivottavasti sen jälkeen kaikki onkin sitten siinä. Koskaan ei voi tietenkään olla varma mistään, mutta ajatellaan positiivisesti ja uskotaan parempaan ja että mitään ei ole jäänyt huomaamatta.
Valoisalla mielellä jatketaan tätä vuotta 2019. Otetaan elämästä kaikki irti. Nautitaan perheestä, ystävistä ja kaikesta mikä tuottaa itselle iloa. Jokaisella on aikaa rajallisesti. Kuinka paljon sitä aikaa kullakin on, sitä emme onneksi tiedä. Ei jätetä huomiseksi mitä voimme tänään tehdä, kokea ja nähdä.