lauantai 19. maaliskuuta 2016

Suklaiset whoopies´it


Tein messuille myyntiin myös whoopieita. En olekaan tehnyt niitä pitkään aikaan ja itseasiassa vain kerran aikaisemmin. Nämä suklaiset ihanuudet on helppo tehdä, vaikka tietysti aikaa menee kun ensin pursotellaan pellit täyteen pieniä pikkuleipiä ja vielä valmistetaan täyte ja pursotellaan pikkuleipien väliin. Laitan teille ohjeen.

120 g voita
2 1/2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
5 rkl kaakaojauhetta
 1/2 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2x 3/4 dl kevytkermaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voi-sokerivaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen taikinaan kevytkerman kanssa. Pursota pellille. Paista 175° 10 min.

Täyteeksi laitoin vaahdotettua voita, tomusokeria ja kinuskikastiketta. Pursotin pienellä tyllalla pikkuleivän nurjalle puolelle ja painoin toisen puolikkaan täytteen päälle varovasti. Kun käytät täytteenä voi-sokeriseosta muista säilyttää pikkuleivät jääkaapissa, koska täyte luonnollisesti pehmiää huoneenlämmössä. Näistä saa myös kivoja leivoksia, kun pursottaa hiukan isompia pikkuleipiä. Halutessaan voi vielä koristellakkin whoopiet, vaikka suklaaraidoilla ja erilaisilla nonparelleilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti