sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kermakakkua pojan ristiäisiin


Ristiäiskakkua pienelle pojalle. Täytteenä mansikkahilloa, vaniljamoussea ja mansikka / valkosuklaata. Kostutin kakun vaniljamaidolla. Kakusta tuli suuri, koska sen piti riittää kolmellekymmenelle hengelle. Kakusta haluttiin myös ihan perinteinen kermakakku. Koristeet sain päättää itse, kunhan ne vain sopivat pienen pojan kakkuun. Vaalensin sinistä sokerimassaa valkoisella, että sain hieman marmoroidun värin. Siitä tein ruusuja. Vaalean sinisellä tein pieniä kukkia hopeahelmi koristeella. Vihreät lehdet tietysti kuuluvat asiaan.


Kuvioin kakun pinnan ja lisäsin reunapursotusten päälle turkoosin sinisiä pieniä helmiä.  Kakkuun oltiin kovin tyytyväisiä ja mikäpä sen parempi kiitos onkaan tekijälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti