keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Sairaanhoitajalle gluteeniton suklaakakku


Tein tuttavani tyttären valmistujaisjuhlaan täytekakun. Koristeista varmaan voi jo päätellä mikä on hänen tuleva ammattinsa, kyllä, sairaanhoitajaksi hän valmistui. Toiveena oli suklaakakku ja koristeeksi jotakin ammattiin viittaavaa. Kakusta haluttiin gluteeniton ja laktoositon.


Täytteeksi kakkuun laitoin suklaamoussea, vadelmia ja mansikoita. Kuorrutin kakun tummalla suklaalla. Reunakoristeiksi laitoin pieniä suklaa/minttu levyjä. Kultahelmillä sai kakkuun vielä vähän juhlavampaa fiilistä.


Koristeeksi kakun päälle haluttiin jotakin sairaanhoitajan työhän viittaavaa. Niinpä tein sokerimassasta erilaisia pillereitä. Nuo valkoiset eivät ole oikeita Buranoita, vaikka siltä erehdyttävästi näyttävätkin :). Pilleripurkki, kuumemittari ja muutkin koristeet olivat siis sokerimassasta tehty. Tällaiset fantasiakakut ovat aina mielenkiintoisia toteuttaa. Kakkujen koristeiden mietinnässä menee kyllä monasti enemmän aikaa, kuin itse toteutuksessa. Olen kyllä tyytyväinen tähän kakkuun.
Mutta tälläkin kertaa suurin kiitos oli vastavalmistuneen sairaanhoitajan ilme, kun hän näki kakun. Sen suurempaa kiitosta ei tekijä voi saada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti