maanantai 1. maaliskuuta 2021

Kinuskikakkua marenkien ja vadelmien kera


Tein pitkästä aikaa kinuski - kermakakkua. Se on yksi minunkin suosikkini täytekakuista. Pohja oli tavallinen vaalea kakkupohja. Täytteenä oli mansikkahilloa ja mansikkamoussea. Kinuskin keittäminen on joskus tuskallisen hidasta. Usein ohjeissa kerrotaan, että keitä kinuskia kaksikymmentä minuuttia, niin se ei kyllä minulla ole onnistunut milloinkaan siinä ajassa. Nytkin keitin kinuskia varmaan lähes tunnin,  mutta lopputulos oli kyllä lähes täydellinen. Pitää vaan malttaa keittää riittävän kauan.



Koristelua mietin ja halusin jotain erilaista mitä aiemmin ja niinpä yhdistin marenkeja ja vadelmia. Vadelmien alle laitoin vähän krokanttimurua, ettei vadelmien mahdollinen kosteus saa kinuskia vettymään. Tulokseen olin tosi tyytyväinen. Jätin tällä kertaa myös pursotukset pois. Reunat vedin sahalaitaisella lastalla, niin sain siitä siten vähän erilaisen.



Tämä kakku olisi maistunut kyllä itsellenikin, mutta se nyt sattui menemään tuttavalle syntymäpäiväkakuksi. Ehkä joskus saan aikaiseksi tehdä myös kotiin samanlaisen.