torstai 30. kesäkuuta 2016

Gluteenittomia pikkuleipiä taas


Taas gluteenittomia pikkuleipiä, mutta ulkoasultaan taas hieman erilaisia. Tällä kertaa tuttavani pyysi tekemään kooltaan mahdollisimman pieniä sydämen mallisia pikkuleipiä, koska hän halusi, että kappalemäärää tulisi mahdollisimman paljon. Valitsin pienen sydänmuotin ja aloin tehtailemaan pikkuleipiä. Taikinan tein taas kaksinkertaisena. Ohje on vanha tuttu ja se löytyy aiemmista gluteenittomien pikkuleipien postauksesta. Pikkuleipien väliin laitoin aprikoosihilloa ja päälle keltaista sokerimassaa ja valkoisesta sokerimassasta pienet kukat jokaiseen pikkuleipään. Melkoista näpertämistä voin sanoa mutta myös mukavaa sellaista. Kappalemäärää tuli reilut 120 kappaletta. Nämä ovat siitä hyviä herkkuja, että näitä voi laittaa pakastimeen odottamaan vieraita tai sitten kun itselle tulee makean nälkä, niitä on sieltä mukava ottaa esiin.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Gluteeniton raikas tuorejuustokakku


Tein juhannukseksi tuttavalle gluteenittoman tuorejuustokakun. Olkoon nimi vaikka Tropical-juustokakku. Täytteeseen käytin 2 1/2 prk (a`2,5dl) Flora-vanillaa, 2 prk Valion Eila appelsiinituorejuustoa, 2 prk Piltti aurinkoinen sosetta, 7 liivatetta. Pohjan tein gluteenittomista täytekekseistä ja sulatetusta voista.


Päälle levitin Piltti aurinkoinen soseesta ja hyytelösokerista tehtyä sosetta. Koristeeksi tuoreita aprikooseja ja persikoita sekä kultaisia helmiä. Hedelmien alle murskasin hieman gluteenittomia keksejä.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kesäinen gluteeniton kermakakku


Tein tuttavalle kesäisen gluteenittoman kermakakun juhannuksen kahvipöytään. Täytteenä vadelmahilloa ja vaniljavanukasta. Kostutus vaniljamaidolla.


Koristeeksi tein erilaisia sokerimassakukkia ja lehtiä. Kauniit värit tuovat kesän mieleen ja sopivat keskikesän juhlan kahvipöytään. Kakku oli maistunutkin kuulemma oikein herkulliselta. Sehän on parasta palautetta mitä voi saada. Tekijäkin on siis tyytyväinen.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Pikkuleipiä rippijuhlaan


Vielä yksi kummipojan rippijuhlan kahvipöydän tarjottava. Mansikkamarmelaadi täytteisiä pikkuleipiä, sokerimassa päällysteellä ja koristeella. Kahvipöydän teemaväri oli violetti, niinpä pikkuleivätkin toivottiin saman värisiksi.

Ohjeen muokkasin gluteenittomien pikkuleipien ohjeesta:

250 g pehmeää voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
n. 51/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Laita taikina jääkaappiin vähintään tunniksi, mieluummin vaikka pidemmäksikin aikaa. Kun alat leipomaan pikkuleipiä, taikina on kovaa, mutta kun vaivaat sitä pöydällä jauhojen kanssa vähän aikaa, on sitä jo hyvä kaulita ja ottaa muotilla pikkuleipiä.
Paista pkkuleipiä 170° n.6-7 min. Älä päästä pikkuleipiä ruskistumaan, niiden kuuluu olla todella vaaleita. Tästä ohjeesta tulee n. 40-45 kpl riippuen muotin koosta. Minä tein ohjeen kolminkertaisena ja tuolla muotilla tuli 124 kpl.
Täytä jäähtyneet pikkuleivät haluamallasi marmelaadilla ja ota muotilla sokerimassasta päällinen ja koriste.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Mansikkakakkua rippijuhlan kahvipöytään


Mansikkakermakakun tein myös kummipoikamme rippijuhlaan. Mansikkakakku oli hänen toiveensa ja mikäs sen parempaa, kun sai koristeluun käyttää kotimaisia ihania tuoreita mansikoita. Kasasin kakun isoista levypohjista, jotka kostutin vaniljamaidolla. Täytteeksi haluttiin lettuhilloa ja vaniljavanukasta.  Koska vieraita oli n. 50 henkeä, piti kakkuakin olla runsaasti. Mansikkakakku tekee yleensä kauppansa niillekkin, jotka eivät muuten täytekakuista välistä.


Kakun sivuille ja päälle laitoimme tyttäreni kanssa koristeeksi runsaasti mansikoita. Tein vielä sokerimassasta ja kultaisista palloista ristin koristeeksi, päivän teeman mukaan.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Mangotuorejuusto kakkuja


Kummipoikamme pääsi ripille viime sunnuntaina ja hänelle pidettiin tietysti juhlat. Sisareni pyysi minua tekemään kahvipöytään tarjottavia. Kummipoikamme toivomuksesta, tein mangotuorejuustokakkua kaksin kappalein. Koska vieraita oli paljon, piti kakkujenkin olla riittävän suuria. Nämä kakut ovat n. 30cm halkaisijaltaan. Pohjiksi käytin digestive keksejä ja sulatettua voita.


Kakkumassaan laitoin 2 1/2 purkillista (a`2,5dl) Flora-vanillaa, 2 rasiaa Valion Eila mangotuorejuustoa, 2 prk Piltti mangososetta ja hieman keltaista pastaväriä. Laitoin kahdeksan  liivatelehteä pehmenemään kylmään veteen.  Sekoitin pehmenneet liivatelehdet pieneen määrään kuumaa vettä ja lisäsin hitaasti massan joukkoon, varovasti sekoittaen. Tämä ohje on siis yhteen kakkuun.
Päällystin kakun Piltti mangososeella. 4 prk sosetta ja n. 3dl hyytelösokeria, keitä sosetta hetki.  Anna soseen jäähtyä hyvin ennen kuin levität sen kakun päälle.
Koristelun toteutti tyttäreni. Koristeiden alla on valkosuklaata rouhittuna ja koristeena tuoreita aprikooseja lohkoina ja mansikoita. Valkoiset ruusut ovat sokerimassaa.
Käytän vuoassa aina reunakalvoa, jolloin kakkumassa ei tartu vuoan reunoihin ja samalla voi myös tehdä korkeamman kakun, kun kalvo tulee kakkuvuoan reunojen yli.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Erilaisia mansikkakakkuja arkistojen kätköistä


Kohta alkaa taas mansikkakausi ja mansikkakakkuja tehdään oikein urakalla. Minä teen tulevaksi viikonlopuksi kummipojan rippijuhliin mansikkakakkuja. Muistelin, että olen tässä vuosien varrella tehnyt monia erilaisia mansikkakakkuja ja onneksi löysin muutamia kuviakin tekeleistäni. Mansikkakakkuhan on monen suosikki. Jopa sellaiset henkilöt, jotka eivät muuten oikein täytekakuista välitä, niin mansikkakakku kelpaa aina.
Yllä olevan kakun olen tehnyt joskus tyttärelle syntymäpäiväkakuksi.
 

Jos kakun syöjiä on enemmän, kannattaa tehdä tietysti isompi kakku, että kaikille varmasti riittää. Jos oikein muistan, tein tämän kakun erään pikkupojan syntymäpäiville. Pojalle tein traktorikakun ja lisäksi toivottiin vielä mansikkakakkua. Mansikat tietysti viivasuorissa riveissä.


Tässä perinteinen koristetyylini mansikkakakuissa. Kun asettelee mansikat tuolla tavalla, se näyttää aivan kukkaselta. Kermapursotukset tai kerma ylipäätään kuuluu mielestäni mansikkakakkuihin.


Brita-kakku on yksi suosituimmista kesän kakuista. Marjoina voi käyttää ihan mitä tahansa mistä tykkää, mutta mansikka on mielestäni paras marja mitä olla voi. Tässä kakussa on täytteenä vaniljavaahtoa ja tuoreita mansikoita ja päällä kermavaahtoa ja mansikoita tietysti.
Suussa sulavan herkullista ja vie kyllä kielen mennessään.


Jos pitää myös suklaasta, voi mansikoita dipata suklaaseen ja laittaa kakun päälle koristeeksi. Vähän erilaista mansikkakakkua ja runsaat kermapursotukset tietysti, niinkuin asiaan kuuluu.


Tähän tilauskakkuun käytin koristeeksi Lidlissä myytävää mansikka-valkosuklaata rouhittuna ja mansikoita. Näkyypä siellä karambolan viipaleetkin kurkistelevan mansikoiden lomasta.


Tähän kakkuun käytin myös mansikka-valkosuklaata ja mansikoita. Tämä kakku on nautittu äitienpäiväkahvilla oman väen kesken. Kermapursotukset ovat melko runsaanlaiset. Ehkä hieman liiankin runsaat jos minulta kysytään. No, itseppähän olen tämänkin kakun tehnyt.
Toivottavasti saitte näistä joitakin vinkkejä tuleviin mansikkakakkuihinne, kun se ihana mansikka-aika taas kohta koittaa. Nauttikaa ihanista punaisista herkuista ja muistakaa myös laittaa niitä pakastimeen talven varalle. Maistuvat talvellakin oikein herkullisilta.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Hempeää kakkua pikkutytölle


8-vuotiaalle tytölle toivottiin sokerimassalla päällystettyä kakkua. Vieraita oli tulossa n. 25 joten sen kokoisen kakun tein, että kaikille varmasti riitti. Kakun täytteenä oli vanilja-sitruunamoussea ja valkosuklaarouhetta.  Kakun väriksi toivottiin turkoosia. Siinä on väri mitä on todella vaikea toteuttaa. Tämäkin näyttää enemmän vihreältä kuin turkoosilta. Tosin turkoosiakin on montaa eri sävyä. Mutta hyvin kelpasi tämäkin väri.


Koristeiksi toivottiin kaikkea tyttömäistä. Tein erilaisia kukkia, ruusut ilman mitään muottia, mutta muissa kukissa otin muotit avuksi. Kakusta löytyi myös pari  perhosta.  Koristeiden päälle tupsuttelin vielä helmiäisjauhetta.


Koristeeksi toivottiin myös rusettia ja numeroa kahdeksan, jonka iän päivänsankari saavutti. Lapsille on aina kiva tehdä kakkuja. Voi laittaa kaikkia ihania ja värikkäitä koristeita ja käyttää vaikkapa vähän blingblingiäkin niinkuin tässä kakussa. Sokerimassa toimi täydellisesti, kun sitä kakun päälle työstin. Pienintäkään ryppyä ei kakkuun tullut ja muutenkin massa toimi moitteettomasti. Jokohan alkaisin jo pian oppimaan tämänkin homman.