lauantai 13. elokuuta 2016

Savulohivoileipäkakkua


Äitini 90 - vuotis syntymäpäiville tein suolaiseksi tarjottavaksi savulohivoileipäkakun. Harvoin tulee itselle tehtyä voileipäkakkua ja kun nyt sain valita kumman kakun teen, kinkku - vai kalakakun, valitsin ilman muuta kalakakun. Se on aina ollut suosikkini. Nyt kun kyseessä oli äidin syntymäpäivät, ajattelin tietysti myös päivänsankaria ja sitä mistä hänkin pitää. Valmistin kakkuun  täytteen savulohesta, raejuustosta, majoneesista ja tillistä. Koska kaapissa ei ollut kalaliemikuutioita, kostutin kakun kasvisliemellä. Täytettä tuli kolmeen kerrokseen. Leipinä käytin ruis- ja täysjyväpaahtoleipää. Leikkaan aina reunat leivistä pois. Kun olin täyttänyt ja kostuttanut kakun ja laittanut kelmun kakun ympärille ja painon päälle, laitoin kakun jääkaappiin odottamaan seuraavan päivän koristelua.


Kakun pintaan sivelin ruohosipulituorejuustoa, jonka pehmensin ja lisäsin siihen vielä hieman majoneesia. Koristeena kakussa oli kylmäsavulohta, keitettyä kananmunaa, pieniä tomaatteja, sitruunan viipaleita ja tilliä. Kun nautimme äidin syntymäpäiväkahvia, maistui voileipäkakku ja mansikkakakku todella hyvältä. Kyllä voileipäkakku vaan on juhlapäydän kruunu ja kaunistuskin. Kakku kelpasi kyllä kaikille ja olihan se niin hyvää. Vaikka joku voi pitää voileipäkakun tekoa hankalana, niin suosittelen kyllä ennemmin sitä, kuin voileipiä, joissa vasta työtä onkin. Niitä kun pitää tehdä aina paljon. Voileipäkakku täyttää enemmän ja maistuu miljoona kertaa paremmalta.

2 kommenttia:

  1. Hieno voileipäkakku!
    Itsekin tykkään enempi lohikakusta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kyllä tämä kakku maistuikin hyvältä. Niin harvoin vaan tulee tehtyä itselle syötäväksi.

    VastaaPoista