torstai 29. kesäkuuta 2017

Pikkuleipiä erilaisilla koristeluilla.


Olen jo vuosia tehnyt sokerimassalla päällystettyjä pikkuleipiä. Gluteenittomana olen tehnyt näitä  yhdelle tuttavalleni säännöllisesti. Pikkuleipien väliin tulee hilloa maun mukaan.


Sokerimassalla koristeltuna pikkuleivistä saa todella kauniita ja näyttäviä. Väri valitaan aina mieltymyksen ja tietysti myös fiiliksen mukaan. Joskus saattaa olla myös kattauksella teemaväri ja sen mukaan päällystetään myös pikkuleivät. Toki marsipaanilla voi myös pikkuleivät päällystää, jos pitää marsipaanin mausta. Värivaihtoehtoja löytyy niistäkin ja ainahan voi valkoisen massan värjätä haluamansa väriseksi.



Taikina mistä teen nämä pikkuleivät on seuraavanlainen;

250 g pehmeää voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
6 dl gluteenittomia jauhoja tai vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1-2 tl vaniljasokeria

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna ja vatkaa edelleen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Laita taikina kulhossaan jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi, mieluummin pidemmäksikin ajaksi.
Kaulitse pieninä osina taikinaa levyksi. Tee mieleiselläsi muotilla pikkuleipiä.
Paista 170° n. 6-7 min. Paistoaika uunista riippuen. Tarkkaile pikkuleipiä, etteivät paistu liian tummiksi. Jäähtyneiden pikkuleipien väliin mieleistäsi hilloa. Kaulitse sokerimassaa tai marsipaania, käytä samaa muottia, millä teit pikkuleivät. Kostuta päällysteen toinen puoli vedellä tai elintarvikeliimalla ja paina varovasti pikkuleivän päälle. Koristele mielesi mukaan.




Vaihtoehtoja massojen värien ja koristeiden suhteen on mieletön määrä. Laitoin tähän muutaman erilaisen mallin ja värin, mitä olen aiemmin tehnyt. Kun katselin koneelta tekemiäni pikkuleipäkuvia,  niin niitä oli niin paljon, että en sentään kaikkia tähän viitsinyt laittaa. Mutta tästä blogistani löytyy tunnisteen pikkuleivät, alta muitakin malleja ja värejä, kuin mitä tässä teille esittelen.



Vain taivas on siis rajana, kun teet tällä tyylillä pikkuleipiä. Maku näissä on todella hyvä, niin gluteenittomissa kuin tavallisissakin. Tuttavani, kenelle näitä säännöllisesti teen, laittaa pikkuleipiä  aina pakasteeseen ja ottaa sieltä tarvittaessa. Hänen sanojaan lainatakseni, jos hän ei näitä pakastaisi,  ne tulisi syötyä aivan heti. Niin maukkaita nämä pikkuleivät ovat.



Yllä olevia olen tehnyt jouluksi eli aina eri juhlapyhien teemoilla voi miettiä värityksen, koristelun ja pikkuleipien mallin. Kun teillä on joitakin juhlia, kannattaa ilman muuta tehdä näitä pikkuleipiä. Näillä saa näyttävää tarjoilua juhlapöytään. Muistakaa myös, jos olette miettineet juhliinne tietyn väriteeman, päällystäkää pikkuleipänne juuri sillä värillä. Vieraanne ihastuvat aivan varmasti siihen,  että olette miettineet kaiken juhliinne viimeisen päälle.

2 kommenttia: