lauantai 20. tammikuuta 2018

Kakkuja ja yllätys synttäreitä


Katselin koneelta ottamiani valokuvia ja kuvia selatessani muistin, että en olekaan vielä tehnyt postausta kaksista yllätys synttäreistä, joita ystäviemme kanssa järjestimme.
Marraskuussa ystävämme, kitaran soittoa harrastava Pekka, täytti kuusikymmentä vuotta. 
Pekalle tekemäni kermakakku on koristeltu salmiakki karamelleillä ja kitaran tein sokerimassasta.


Toiseksi kakuksi tein mangojuustokakun. Koristeeksi laitoin lakritsaa, jotka myös ovat päivänsankarin mieleen, niinkuin salmiakitkin. Ilta oli todella mahtava, ystäviä, musiikkia, tanssia ja hyvää seuraa. Porukat viihtyivät ja päivänsankari päästiin yllättämään, hänen lastensa myötävaikutuksella.



Tammikuussa oli vuorossa toiset yllätys synttärit, motoristi ystävällemme Pasille. Kakun toteutus lankesi minulle. Tilasin hänen valokuvastaan syötävän kakkukuvan. Kuvan koko hieman yllätti pienuudellaan, joten piti keksiä jotakin sopivaa lisäkoristeeksi. Tein sokerimassasta pieniä "renkaita" ja sillähän sitten sainkin jo koristeltua kakkua, aiheeseen sopivasti.


Kakun päällystin sokerimassalla ja kakku oli melko kookas.
Musiikkia oli paljon illan ohjelmassa ja tietysti herkullisia tarjottavia. Vieraat viihtyivätkin pikkutunneille saakka hyvässä seurassa.
Synttärit olivat myös tälle päivänsankarille täydellinen yllätys ja hyvä niin, koska sehän on tällaisten juhlien tarkoituskin.

Itse olen järjestänyt miehelleni vajaa viisi vuotta sitten yllätys synttärit meillä kotona ja kyllä hänetkin päästiin yllättämään. Minulle ei ole koskaan järjestetty yllätys synttäreitä, enkä varmaan niin välittäisikään, koska haluan olla itse mukana järjestelemässä. Kun täytin kaksitoista vuotta sitten 50, pidin syntymäpäiväjuhlat Pispalan Haulitehtaan juhlatilassa ja kaksi vuotta sitten, kun täytin 60, pidin juhlat täällä paikallisella Seuratalolla. Juhlia on kiva järjestää, niin itselle kun läheisillekkin. Minusta on kiva miettiä kaikkea etukäteen, niin tarjoiluja kuin koristeluja. Musiikki kuuluu aina tärkeänä osana juhlintaamme.
Olen sitä mieltä, että jokaista syntymäpäiväänsä kannattaa juhlia jollakin tavalla. Saamme olla onnellisia siitä, että olemme taas uusia kokemuksia rikkaampia. Ikä on vain numeroita, niinkuin eräs ystäväni siteerasi.

2 kommenttia: