torstai 3. joulukuuta 2020

Spiderman-kakku ja nuorelle syntymäpäiväkakku


Tein tässä taannoin taas pari kakkua lapsille. Ensimmäisenä on Spiderman kakku, joka oli toiveena seitsemän vuotiaalla pojalla synttärikakukseen. Piti taas vähän tutkiskella minkälaisia kakkuja kyseisellä aiheella löytyi netistä. Niinpä sitten vähän yhdistelemällä erilaisia malleja, päädyin tällaiseen kakkuun. Kakku oli 20 hengelle mitoitettu tavallinen vaaleapohjainen kakku. Täytteenä oli vaniljamoussea. Päällinen oli punaista sokerimassaa ja hämähäkin verkon tein pikeeristä.

 


 Toinen kakku oli viime viikonlopulta ja tämä kakku meni 16 vuotta täyttävälle tytölle, joka harrastaa tietokonepelejä. Häneltä tuli myös tarkat ohjeet minkälainen kakusta pitää tulla. Tekijälle on suuri helpotus, kun lapset ja nuoret tietävät mitä he haluavat. Kakku on silloin todella helppo toteuttaa. Tässä kakussa oli suklainen pohja ja täytteenä myös vaniljamoussea. Valkoinen sokerimassalla päällystetty kakku ja sivuilla ja päällä ohjeen mukaan tehdyt kirjoitukset ja merkit. 

Olen ennenkin sanonut, että lapsille on aina mukava tehdä kakkuja,  kun he antavat yleensä selkeän aiheen. Onhan kakun teko joskus melkoista näpertämistä, mutta se on juuri sitä mistä tykkään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti