Täytin tammikuussa 60 vuotta ja pidin ystäville ja sukulaisille juhlat. Kutsuun laitoin, että mahdolliset muistamiset matkatilille. Minä, joka olen krooninen matkakuumeilija, olin todella otettu, kuinka paljon minua muistettiin. Matkani oli siis osaksi ihanien ystävien ja sukulaisten ylenpalttisesti lahjoittama. Sain matkaseurakseni tyttäreni ja vävyni. Kohdetta miettiessämme, tärkein kriteeri oli, että kohteessa pitää olla lämmin. Niinpä päädyimme Vietnamiin. Maa oli tuntematon myös matkakumppaneilleni, joten odotimme kaikki kovasti matkaa, jolle lähdimme pitkäperjantaina eli 25. maaliskuuta.
Lensimme Helsingistä Bangkokiin Finnairilla ja sieltä Vietnam airline´silla Vietnamin suurimpaan kaupunkiin, Ho Chi Minh cityyn eli entiseen Saigoniin ja meno olikin suurkaupungille tyypillistä. Taloja oli vieri vieressä ja liikenne sen myötä tietysti aivan käsittämätöntä. Se on tietysti luonnollista, koska kaupungissa on 12,8 miljoonaa ihmistä. Olimme lomamme ensimmäisen yön Ho Chi Minh cityssä ja hotellimme oli nimeltään Pullman. Minun huoneeni sijaitsi kerroksessa 21. Otin huoneeni ikkunasta kuvan ja kyllähän noita taloja melkoisesti on. Saigonissa meidät yllätti vehreys, vaikka suurkaupungissa ollaankin.
Liikenne oli todellakin kaaosmaista. Skoottereita, mopoja ja autoja oli mielettömästi. Jalankulkijat yrittivät sitten mennä joukkoon mukaan. Oli kyllä aika riskipeliä lähteä ylittämään katua, kun joka puolelta tuli mopoja ja skoottereita ja ilma oli sakeana pakokaasusta. Eipä tarvitse ihmetellä miksi useilla ihmisillä on kasvosuojus. Se hämmästytti myös tuossa liikenteessä, kuinka rohkeasti siellä ajettiin. Pihoista ja sivukaduilta tultiin liikenteen sekaan, kuolemaa halveksuen. Ihmettelimmekin sitä, että yhtään kolaria emme kuitenkaan missään nähneet. Autotkin olivat, ihme kyllä, ilman kolhuja. Kolhuisista autoista tulee mieleen Casablancan liikenne ( jossa lomailimme v. 2011) missä pienet punaiset taksit olivat niin kolhiintuneita, että täällä tuskin kukaan ajaisi sellaisilla autoilla.
Ensimmäinen päivä Vietnamissa meni siis tutustuessa maan suurimpaan kaupunkiin. Tyttäreni oli ottanut selvää kohteesta, joka meitä kaikkia kiinnosti eli entinen Presidentin palatsi, nykyään se on Uudelleen yhdistymisen palatsi. Se olikin melkoinen paikka. Huoneita oli vaikka kuinka paljon ja kaikki oli sisustukseltaan kuin elettäisiin 70-luvulla. Olihan paikka aivan käsittämättömän upea. Siellä oli entisen presidentin yksityisasunto, kokoustiloja, valtavia ruokasaleja ja rakennuksen katolta löytyi myös helikopterin laskeutumispaikka.
Palatsin ulkoalue oli tietysti viimeisen päälle hoidettu. Kyllä siellä puutarhureilla riitti töitä, koska alue ei ollut todellakaan ihan pienemmästä päästä. Palatsihan on turistinähtävyys nykyään ja useimpiin huoneisiin ei päässytkään muuta kuin ovelta katsomaan. Köydet oviaukoilla estivät huoneisiin menon. Suurella aukiolla palatsin edessä, oli ilmeisesti ollut tai oli tulossa joku tilaisuus, koska siellä oli mieletön määrä tuoleja aseteltuna viivasuoriin riveihin.
Ensimmäinen ilta Vietnamissa alkoi jo hämärtyä, kun vielä kuljimme ihmettelemässä tätä suurkaupungin elämää. Vaikka pimeys tulee melko nopeasti, niin kaupungin valot eivät sammu koskaan.
Seuraavana päivänä, ennenkuin jätimme Saigonin taaksemme, kävimme vielä tutustumassa kaupunkiin. Yksi suosittu turistikohde on postitalo. Posti on toiminnassa, mutta koska rakennus on vanha, siinä riittää ihmettelemistä turisteilla. Talon on suunnitellut Gustave Eiffel.
Sisäkatto oli kyllä mahtava. Korkeaa kaarikattoa olisi tuijotellut kyllä pidempäänkin, jos niska olisi kestänyt. Postin luukuilla asioitiin normaaliin tapaan, vaikka turistit pyörivätkin jaloissa.
Vietnamhan on tunnettu myös hyvästä ruuasta. Pieniä ja vähän isompiakin ravintoloita on joka puolella. Tälläkin sisäpihalla on ruokapaikka, vaikka sinne emme kyllä poikenneetkaan.
Tätä ruokapaikkaa suositteli tyttäreni ystävä ja tottakai menimme siihen tutustumaan. Ravintola oli siitä erikoinen, että sisältä löytyi tavallaan monta eri ravintolaa eli ruoanlaittajaa. Ruokalistasta valittiin mitä haluttiin ja ne sitten tuotiin tietysti pöytään. Paikka oli todella suosittu. Hetken jouduimme jopa odottamaan että saimme pöydän.
Ruoat ovat kyllä sanoinkuvaamattoman ihania. Paljon tuoreita kasviksia ja vihanneksia. Meren antimia, kanaa, lihaa ja kaikki niin herkullista. Palan painikkeeksi nautimme vävyn kanssa hyvää Saigon olutta. Hintakin oli kohdallaan, niin ruoassa kuin oluessakin. Puolen litran pullo olutta maksoi keskimäärin 50 senttiä.
Herkullisia ruoka-annoksia piti tietysti ikuistaa. Annoksetkin olivat todella kookkaita ja onneksi ovat myös terveellisiä. Voi siis hyvällä omalla tunnolla nauttia herkuista.
Yksi kaupungin kaunein nähtävyys on mielestäni Notre Damen katedraali. Valitettavasti emme päässeet tutustumaan kirkkoon sisälle. Katedraalin edessä on kaunis patsas, jota turistit ahkerasti kuvasivat.
Sitten olikin aika lähteä kohti rantakohdetta eli Mui neèn kylään, joka kuuluu Phan Thieti`n kaupunkiin. Matka Saigonista tähän kohteeseen kesti n. kolme ja puoli tuntia. Hotellimme nimi oli The Cliff resors and residenses. Hotelli sijaitsi aivan meren rannalla ja siihen kuului myös upea uima-allas alue ja erilaisia bungaloweja ja huoneita. Aamiainen kuului huoneen hintaan ja monenlaista syötävää olikin tarjolla.
Maisemat ovat kyllä kohdillaan ja mikä vehreys. Ilman ahkeria puutarhureita, ei tuossa kuumuudessa kyllä kasvaisi yhtään mikään. Kertaakaan ei lomallamme satanut pisaraakaan, joten puutarhureiden aamurutiineihin kuuluikin kasvien kastelut. Hotellialue oli todella suuri, joten töitä kyllä riitti koko henkilökunnalla.
Päivät kuluivat auringosta nauttien. Minä olen sellainen vesipeto, joten altaaseen piti pulahtaa vähän väliä. Nautin suunnattomasti auringosta ja lämmöstä. Olen usein sanonutkin, että olen syntynyt aivan väärään maahan. Meillä kun on nämä neljä vuodenaikaa. Minulle riittää kesä, muita vuodenaikoja en tarvitse.
Hyppäsimme yhtenä päivänä taksiin ja pyysimme kuljettajaa viemään meidät katsomaan vanhaa temppeliä. Temppeli sijaitsi korkealla mäellä, josta oli mahtavat näkymät. Sinne ei taksi voinut ajaa, joten me kävelimme ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Aivan käsittämättömän upea paikka.
Tämä uskomaton vanha Poshanu Chanm temppeli on rakennettu vuonna 400. En voi mitenkään käsittää, että jotakin niin vanhaa voi olla enää olemassa. Kyllä tuo näky veti hiljaiseksi, kun mietti miten silloin on tehty jokainen tiili käsin. Ei ollut koneita niitä tekemässä ja miten ne on tehty, että ne tuossa vielä ovat. Olihan paikalla monta varoituskylttiä, että rakennukseen ei saa kiivetä eikä nojailla. Kunnioitusta herättävä rakennus todellakin. Minua on aina kiinnostanut historia, joten tämä paikka jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Aivan käsittämätön paikka. Olen melkein sanaton.
Vanhan temppelin viereen oli rakennettu uusi temppeli, joka olikin sitten jo nykyaikainen kultaisine yksityiskohtineen. Tuo valkoinen patsas oli upea ja todella suuri. Vietnamissahan on kaksi pääuskontoa, budhalaisia ja katolilaisia. Temppeliin emme päässeet sisälle, koska siellä oli tilaisuus menossa.
Vanhaan päätemppeliin kuului myös pieni rakennus, joka on yhtä vanha kuin päätemppelikin.
Jatkoimme temppeliltä matkaa Phan Thieti`n kaupunkiin. Phan Thiet on Binh Thuanin maakunnan pääkaupunki. Eikä mikään pikku kaupunki olekaan, siellä on 350000 asukasta. Kaupungin halki kulkee Ca`Ty River. Se antaa elinkeinon kaupunkilaisille kalastuksen muodossa.
Siltoja joen yli on kolme ja ne on tietysti vilkkaasti liikennöityjä. Tämä kaupunki yllätti meidät siisteydellään. Täällä ei tietenkään ollut samanlaista suurkaupungin hulinaa kuin Saigonissa. Ihanan rauhallinen pikkukaupunki.
Taksikuskimme jätti meidät tämän puiston reunalle ja siitä lähdimme tutustumaan kävellen kaupunkiin. Melkoisen rauhallinen liikenne jos Saigoniin vertaa. Pari hassua mopoa ja nekin ajelee hyvin rauhallisesti. Aurinko paistaa taas pilvettömältä taivaalta.
Kävimme lounaalla pienessä ravintolassa, josta saimme pöydästä katsella kadulla kulkevia ihmisiä. Oli siinä monenlaista kulkijaa. Yksi papparainen ajoi mopoa ja vei olkapäällään valtavan pitkää putkea. Mietimme kuinka mahtaa käydä, jos tulee äkkikäännös, kuinka moni vieressä ajeleva putoo moponsa päältä katuun. No, täällä hoidellaan tavaroiden kuljetukset mukavasti mopoilla, oli tuote sitten mikä tahansa.
Kalastusveneitä oli todella paljon joen varsilla. Hauskoja veneitä olivat nuo kuvassa vasemmalla näkyvät pyöreät veneet. Ilmeisesti kalastukseen käytetään niitäkin.
Kun tuossa aiemmin kerroin, mitä kaikkea voi mopolla kuljettaa, niin tässä on hyvä esimerkki siitä. Toisaalta, voi kyllä ihmetellä, millä ihmeellä noin pieni mopo pystyy viemään noin paljon tavaraa. Normaalisti tuo satsi vietäis jollain pakettiautolla. No, Vietnamin tyyli on tämä ja näillä mennään.
Kiersimme Phan Thieti`n kaupunkia ja sen pieniä katuja. Joka puolella myytiin jotakin. Oli paljon ruokaa myyviä kojuja. Tässä erilaisia kuivattuja kaloja ja muita meren eläimiä. Haju ei ollut oikein minun mieleeni. Vaikka tykkään syödä kalaa, niin kalan hajua en voi sietää. Voitte varmaan kuvitella hajua, kun aurinko paistaa täysillä, lämpötila 35 ja kuivaa kalaa tarjolla auringon paahteessa. Ei olisi kyllä ihan ensimmäisenä ostoajatus mielessä.
Erilaisia eksoottisia hedelmiä oli tarjolla mielettömät määrät. Vaikka suomeenkin tuodaan jo paljon erilaisia ja harvinaisempiakin hedelmiä, vietnamissa niitä vasta on tarjolla runsaasti. Kaduilla niitä oli myynnissä monella mummelilla ja kauppa kävi.
Matkakumppanini halusivat katsastaa Mui ne´n kylässä toisenkin hotellin. Niinpä he olivat varanneet Anantara hotellista meille huoneet. Tai siis minulle huoneen ja heille pienen huvilan omalla uima-altaalla. Selkeä ero oli kyllä näiden kahden hotellin välillä, niin huoneiden sisustuksessa kuin palvelussakin. Aamiainen oli todella mahtava.
Uima-allas alue oli ihana ja siitä näki suoraan rannalle. Täällä oli melko rauhallista. Altaallakaan ei paljon ollut lomailijoita, eikä varsinkaan lapsia, joita oli melkoisesti toisessa hotellissa.
Tästä rannasta menimme myös mereen uimaan. Kuinka voi merivesi olla niin lämmintä. Nyt oli aallotkin jo hiukan laimenneet. Alkulomasta oli nimittäin niin kova aallokko, että mereen ei ollut mitään asiaa, ainakaan minulla. Muistan elävästi kun olimme tyttäreni kanssa Kap Verdellä v. 2014, siellä oli niin valtava aallokko, että en päässyt ilman apua pois merestä. Kyllä nytkin sai tehdä töitä, konttaamalla tulin merestä pois. Ei sitten muuta kun suihkuun pesemään hiekat uikkareista.
Samalla rannalla oli pieni hotelli, jossa oli todella hyvä ravintola. Kävimme siellä syömässä pari kertaa ja tykkäsimme kovasti. Tarjoilija, joka meitä palveli molempina iltoina, oli todella viehättävä ja puhui todella hyvin englantia, se kun ei ole kaikilla aina hallinnassa. Tosin täytyy kyllä sanoa, että Vietnamilaiset puhuvat paremmin englantia kuin Thaimaalaiset.
Meillähän oli alunperin tarkoitus mennä Saigoniin sinä päivänä, kun lentomme kotia kohti lähtee. Vävyni olikin ajatellut, että Saigonissa olisi vielä mukava viettää yksi päivä, siellä kun sitä näkemistä riittää. Niinpä hän oli varannut meille huoneet yhdestä Saigonin parhaasta hotellista eli Park Hyatt´ista. Mielestäni hotellin tason näkee heti siitä, kun pääsee hotellin aulaan. Park Hyatt ìn aulasta tuli heti mieleeni Lontoon Hotelli Savoy, jossa olin tyttäreni ja vävyni kanssa v. 2012. Upeita kukka-asetelmia oli sijoitettu sinne tänne ja koska nyt olimme vielä pääsiäisen ajassa, väri oli ihana keväisen keltainen.
Huoneeni oli aivan huikea. Paljon kauniimmassa en ole ennen ollutkaan, paitsi Hotel Savoyn huone Lontoossa oli samaa tyyliä. Palvelu pelasi niinkuin tämän tason hotellissa kuuluukin ja minä nautin jokaisesta hetkestä. Oma lukunsa oli myös aamiainen. Jos ei niistä tarjottavista löytynyt mieleistä syötävää, kannattaisi ehkä katsoa peiliin ja kysyä siltä joka siellä näkyy, että mikähän on vikana ;)
Illalla menimme hotellin pianobaariin nauttimaan pari lasillista viiniä. Upean flyygelin takana istui oletettavasti paikallinen nuorempi mieshenkilö ja soitti upeasti erilaisia kappaleita. Istuimme pöydässämme ja juttelimme, kunnes yhtäkkiä me kaikki jäimme kuuntelemaan, että hei, mitä pianisti soittaa. Hän soitti Nightwishin Nemoa. Olimme aivan otettuja, koska todennäköisesti olimme ainoat suomalaiset koko hotellissa. Pianisti taisi siis soittaa meille, mahtavaa.
Tässä vielä kuva ihastuttavasta Notre Damen katedraalista. Tässä kuvassa näkyy kunnolla myös tuo kaunis patsas. Paljon turisteja kuhisi puistossa, katedraalin edustalla.
Lounaalla kävimme pienessä ravintolassa hotellimme lähellä. Vietnamilaisesta ruoasta voisi kirjoittaa enemmänkin. Se on todella maukasta. Se kyllä huvitti monessa ravintolassa, että kun emme ole paikallisia, niin pöydässä joko oli valmiina tai meille tuotiin haarukka ja veitsi. Syömäpuikot piti useasti pyytää erikseen. Olin päättänyt, että syön maassa maan tavalla eli puikoilla söin koko loman ajan kaikki ruoat. Vietnamilainen tapahan on, että keitoista syödään puikoilla kaikki sattumat ja lopuksi juodaan liemi. Suosittelen kokeilemaan vietnamilaista ruokaa, jos siihen vain on mahdollisuutta. Sitä voi kyllä suositella niin makunsa kuin terveellisyytensä puolesta.
Liikenteestä vielä sen verran, että koska skootteri ja mopo ovat yleisin kulkuneuvo Vietnamissa, niin perheellisillä kuin yksinäisilläkin, niin ei muuta kun koko perhe saman skootterin päälle ja menoksi. Tässä matkustaa vain neljä ihmistä, mutta viisihenkinen perhekin näkyi yhden skootterin päällä. Thaimaassahan tällainen matkustustapa on myös todella yleistä.
Tässä katunäkymää Saigonista. Monenlaista mainoskylttiä näkyy talojen ja kauppojen ulkopuolella. Huomasin vasta nyt tässä kuvassa olevan soitinliikkeen. Minähän ostin miehelleni Phan Thiet`istä tuliaisiksi ukulelen. Olimme ostamassa tyttäreni kanssa hänen veljelleen eli pojalleni lompakkoa ja huomasin, että kadun toisella puolella oli soitinliike, sinne sitten menimme ja tuliainen tuli hankittua. Asiasta toiseen, nuo sähköjohto viritelmät ovat kyllä melkoisia ja tässä ei ole johto härpäkkeet edes siitä pahimmasta päästä.
Talojen julkisivujen kirjavuus iski silmään useammankin kerran. Talojen koot vaihtelivat todella paljon. Kun menimme Phan Thiet´iin, niin matkalla näkyi jos jonkinlaisia rakennuksia. Usein oli tosi kapeita taloja ja kerroksia saattoi olla jopa kolme. Puhuimmekin matkalla, että tämä on kuin Englannissa, jossa rakennetaan kapeasti ja ylöspäin. Siisteys Vietnamissa yllätti myös positiivisesti. Toki suurkaupunkien tapaan, talojen roskat kerätään kadun varteen odottamaan kuljetusta, mutta varsinaista roskaamista en kyllä havainnut.
Vielä vähän liikenneasiaa, joka on kyllä vertaansa vailla, mitä minä olen ikinä kokenut. Vaikka kaduilla oli suojatiet, ei se paljon auttanut, kun piti mennä tien yli. Kauhea skootterien massa vyöryy kohti, eikä kukaan tunnu huomaavan, että haluaisit mennä tien yli. Tuskin kukaan nyt tahallaan päälle ajaa, mutta tunne on kyllä sellainen, että näinkin voisi tapahtua. Kauheella kiireellä jalankulkija yrittää ylittää tietä ja se on tietysti virhe. Pitää vaan yrittää mennä rauhallisesti. Näin useankin jalankulkijan nostavan kätensä kohti ajoneuvoja, kuin merkiksi, että minä menen nyt. Mutta kaikesta ruuhkasta huolimatta, hengissä tuostakin selvittiin.
Saigonissa on myös paljon puistoja. Siellä kaupunkilaiset viettää aikaansa ja tietysti siellä pidetään myös erilaisia tapahtua. Puut ovat erikoisen näköisiä. Hauskasti juurakot on tulleet maan pinnalle. Niin oli lomamme päättymässä ja oli lähdettävä kotia kohti. Lensimme Saigonista Vietnam Airlines ìlla Singaporeen ja sieltä Finnairilla Helsinkiin.
Loma oli todella ihana. Hyvää ruokaa, upeat aurinkoiset ja lämpimät ilmat, paljon uimista ja mitä parhainta seuraa. Voin kyllä suositella Vietnamin lomaa kaikille. Ei tarvitse pelätä, että loma menee sateiden takia pilalle tai että joutuu lomallaan palelemaan. Kertaakaan ei tullut pisaraakaan vettä, aurinko paistoi koko ajan ja lämpötila n. 35° joka päivä.
Kiitos tyttärelle ja vävylle kun taas lähditte kanssani matkalle.
