perjantai 3. tammikuuta 2014

Katsaus vuoteen 2013


Muistellaan vielä vähän vuotta 2013. Kaikenlaista ikimuistettavaa tapahtui. Koko Suomi leipoo - kilpailuun mukaan pääseminen, oli varmaankin se kaiken jännittävin kokemus. Hain kisaan ihan huvikseni, eikä todellakaan tullut mieleenkään, että minut valittaisiin kilpailuun mukaan. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että mukana olin. Tästä kokemuksesta voin sanoa, että on sitten mitä "vanhana" muistelee.
Kilpailun myötä tutustuin upeisiin ihmisiin ja sain kokea minkälaista se ohjelman teko televisioon onkaan. Aivan huikea kokemus, jota en unohda koskaan.


Leivonta on tietysti muutenkin kuulunut viime vuoteen, niinkuin muutenkin elämääni, tänäkin päivänä. Se vaan on niin mukavaa. Kannustan aina kaikkia ihmisiä leipomaan ja uskaltamaan myös kokeilemaan, vähän haastavampiakin leivonnaisia. 


Viime vuoteen mahtui monet syntymäpäiväkutsut ja tietysti niitä suru-uutisiakin, mitkä kuuluu valitettavasti elämäämme. Terveyden kanssa saa tietysti jo tässä iässä myös kamppailla. Huhtikuussa minulle asennettiin tahdistin, joka on kyllä ollut hyvä juttu. Olo on huomattavasti parempi siltä osin. Syksyllä jouduin niskani takia taas lääkärin vastaanotolle ja leikkaushan tässä on taas edessä. No, se on tätä elämää, sille ei voi mitään. Yritetään ajatella positiivisesti.

Kuva MTV3/Koko suomi leipoo sivustolta.
Toivotaan että tämä vuosi 2014 on kaikille paras mahdollinen. Ollaan terveitä, muistetaan olla läheistemme kanssa ja nautitaan muutenkin elämästä. Meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä. Eletään se mahdollisimman hyvin. Annetaan aikaa myös itsellemme ja omalle hyvinvoinnillemme.
Kiitos kun olette käyneet lukemassa blogiani ja katselemassa kuvia. Leivonnasta tulee kuvia ja juttuja jatkossakin, sillä mikäs sen mukavampi harrastus olisikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti