Tein tuttavalle taas leipää. Tämän leivän teko on haastavaa, koska sen pitää olla gluteeniton, hiivaton ja laktoositon. Nesteeksi käytän laktoositonta piimää, nostatukseen soodaa ja jauhoina erilaisia gluteenittomia jauhoja.
Tämän leivän tekemisessä on omat kikkansa. Monta kertaa olen epäonnistunut, koska leivät eivät ole nousseet tarpeeksi. Nytkin kävi niin, että ensimmäinen satsi ei noussut tarpeeksi. Toinen jo sitten onnistuikin, kun jätin taikinan löysemmäksi. Eli ihan piti näppituntumalla taas mennä tällä kertaa. Jos voisi käyttää hiivaa, tällaista ongelmaa ei olisi, mutta soodalla ei lopputulos ei ole välttämättä aina onnistunut. Tarkkaa ohjetta en siis voi leivän teosta antaa, koska sellaista ei minulla ole. Aina kannattaa kokeilla uusia juttuja. Jos epäonnistuu, niin siinä menettää ainoastaan aineet, ei sen kummempaa. No, harmittaahan sekin tietysti vähän aikaa, mutta ei lannistuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti