torstai 5. heinäkuuta 2012

Aamu aurinkoinen


Heräsin tänä aamuna jo seitsemältä ihanaan auringonpaisteeseen. Kävin postilaatikolla Jassen kanssa, hakemassa päivän lehdet. Sitten aamukahvin keittoon. Jasselle tietysti aamuruokaa ja parvekkeen ovi auki, että koiruli pääsee tarkkailupaikkaansa. Aamukahvin jälkeen lähdimme Jassen kanssa puistolenkille. Kuinka ihana oli kuunnella lintujen laulua ja nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä säästä. Näistä ihanista aamuista pitää nauttia täysillä.

Onneksi ei ollut yölläkään satanut vettä, sillä jätin eilen pesemäni kaksi mattoa, yöksi ulos telineelle kuivumaan. Mattojen pesu jatkuu vielä. Vasta on siis kaksi mattoa pesty, mutta toivottavasti on kesääkin vielä jäljellä. Kuinka ihana onkaan mäntysuovan tuoksu puhtaissa matoissa. Muistan lapsuuden kesät, kun äidin ja siskon kanssa käytiin mattopyykillä. Äiti oli käynyt jo aikaisin aamulla pesemässä ensimmäiset matot ja kun heräsimme siskoni kanssa, lähdimme porukalla vielä uudelleen. Silloin oli mattolaiturit ja niissä "pöntöt" mihin mentiin. Järvestä otettiin vettä ja järvessä matot myös huuhdeltiin. Tänä päivänä ei sellaisia matonpesupaikkoja enää ole, ainakaan meidän kaupungissa. Matonpesupaikat ovat nykyään maalla ja vesi tulee letkusta ja löytyypä pesupaikalta jopa mankelikin, millä mattonsa saa puristettua kuivemmaksi.
Yksi lapsuudenmuisto liittyen matonpesuun on se, kun tulimme sitten kotiin äidin ja siskon kanssa, piti aina saada sillivoileipää ja maitoa. Ehkä siellä pesutouhuissa oli sitten jo nälkäkin tullut.
Kultaako aika muistot vai miten, mutta muistan että lapsuuden kesinä paistoi aina aurinko.
Aurinkoisia päiviä kaikille. Nautitaan kesästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti