maanantai 11. maaliskuuta 2013

Helsingissä


 Olin viime viikolla Helsingissä tyttäreni ja vävyni luona. Lähdin tiistaina aamujunalla ja olin perillä vähän ennen yhtätoista. Tyttäreni oli minua vastassa ja lähdimme siitä kahville. Kiertelimme vähän kauppoja, kunnes kummallakin alkoi nälkä kurnia vatsassa. Pizzan mieliteko iski, niinpä menimme Italialaisravintola/Pizzeria Vapianoon. Tarjolla oli pastaa, pizzaa ja paljon muuta, mutta tilasimme herkulliset pizzat. Koska oli lounasaika, tilaukseen sai valita lisäksi jälkiruoan tai salaatin. Valitsimme jälkiruoan, joka oli pannacottaa, ihanalla tuoremansikkasoseella. Lounas oli herkullista ja vatsat täynnä jatkoimme kaupungilla seikkailua. Kävimme hankkimassa liput illaksi elokuviin. Esitys oli aivan huikea, Les Miserable's. Suosittelen kaikille. Aivan mielettömät näyttelijäsuoritukset. Mutta varatkaa paljon nenäliinoja mukaan, minulta niitä kului nimittäin melkoinen määrä.


Keskiviikkona lähdimme taas kaupunkikierrokselle. Kävimme muutamassa liikkeessä, jotka myyvät vanhoja astioita. Kunpa olisi ollut tukko seteleitä mukana, olisin ostanut monta ihanaa Arabian vanhaa maitokannua. No, ehkä joskus. Kävimme myös ihanassa vanhassa antikvariaatissa. Siellä oli kirja poikineen. Hyllyjä oli kattoon asti, niinpä asiakkaat kiipesivät tikapuilla ylimmille hyllyille tekemään löytöjä. Myyjänä oli hieman iäkkäämpi rouva. Oletan että hän oli ollut tuossa liikkeessä jo useita kymmeniä vuosia. Torstaina veimme tyttäreni ja vävyni pikku Nooa-chihun pitkälle lenkille. Sen jälkeen lähdimme taas kaupungille. Olimme sopineet tyttäreni ystävättären kanssa, että menemme lounaalle yhdessä. Sitten iltasella lähdinkin jo junalla taas kohti kotia. Oli ihanan rentouttava matka taas Helsinkiin. Kiitos taas tyttärelleni ja vävylleni vieraanvaraisuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti