keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Koko Suomi leipoo kilpailun toinen jakso

Kuva: MTV3/ Koko Suomi leipoo

Toinen Koko Suomi leipoo -kilpailun jakso on esitetty. Päivä meni mielestäni ihan mukavasti. Aihe  "suolaiset leivonnaiset" oli minulle mieleinen. Karjalanpiirakat tosin oli minulle aivan uusi leivontakokemus. En siis ollut koskaan aikaisemmin niitä tehnyt. Usein olen harkinnut ja aikonut niitä leipoa, mutta jostain syystä ne vaan oli jäänyt tekemättä. Pieni epäilys minulla oli, että ne saattavat olla yhtenä teknisenä tehtävänä ja niin ne sitten olivatkin.
Luottavaisin mielin lähdin niitä tekemään, ei tullut lainkaan mieleen että, apua, miten tästä tehtävästä selviän. Tiesin kyllä miten piirakoita tehdään ja luotin siihen että osaan, vaikka teenkin niitä ensimmäistä kertaa. Kerran olen jo kotonakin karjalanpiirakoita leiponut ja taatusti teen toistekkin.

Taidonnäyte -tehtävä oli voileipäkakku. Minun kakkuni oli ns. perinteinen versio. Voileipäkakkuja olen tehnyt useasti eli tehtävä ei ollut minulle lainkaan vaikea. Kotona kun teen voileipäkakkuja, käytän niissä itse tekemääni saaristolaisleipää tummana leipänä ja vaaleana jotakin kaupan leipää, yleensä täysjyväpaahtoleipää. Kanssakilpailijat tekivät mahtavia kakkuja. Joitakin reseptejä pitää ilman muuta minunkin kokeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti