sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kirpparipäivät



 Meidän autotallissamme on kirpputori. Pidän sitä auki satunnaisesti kesällä. Tänä viikonloppuna oli siis taas kirppari auki. Sisareni ja serkkuni toivat myös tavaroitaan myyntiin. Lauantaina oli melko rauhallista, johtuikohan ilmasta. Oli kylmä ja hieman sateinen. Jotain kuitenkin saimme myytyä. Sunnuntai oli parempi päivä, aurinko paistoi ja tavaraakin meni ihan mukavasti kaupaksi.



 Tarjolla oli monenmoista tavaraa, esim. vaatteita, laukkuja, kenkiä, kirjoja ja astioita.




Myynnissä oli myös itse tekemääni saaristolaisleipää ja kahvia munkin kera. Munkit leivoin tietysti itse. Lauantaiaamuna aikaisin taikina nousemaan ja munkin paistoon. Olivat sitten varmasti tuoreita.







Lauantaina saunan jälkeen nautimme mieheni kanssa pizzaa punaviinin kera. Jasse odottaa selvästi omaa palaansa, jos vaikka jompikumpi heltyisi. Kun aloin syömään, Jasse asettui jalkoihini makaamaan, valmiina ottamaan kiinni, jos sattuu vaikka murunen putoamaan. Palkitsin Jassen odottamisen pienellä palalla pizzaa. Odotus siis kannatti.

2 kommenttia:

  1. Kiva idea tuollainen autotallikirppis. Ja vielä noin hyvät tarjottavat kahviossa, kannattaisi tulla jo pelkästään sen takia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kun ei tuota autotallia käytetä varsinaiseen tarkoitukseensa, niin kirppari tilana se on ainakin käytössä. Mikäs sen maistuvampaa kun munkkikahvit.

      Poista