tiistai 5. kesäkuuta 2012

Saaristolaisleipää


 Tein tänään taas saaristolaisleipää. Vaikka erilaisia aineita tulee melko paljon ja aikaa kuluu nostatukseen ja paistamiseen useampi tunti, niin kannattaa kokeilla. Maku on uskomattoman maukas.


Lämmitä ensin kädenlämpöiseksi 1 litra piimää, liota piimän joukkoon 70 gr hiivaa, lisää taikinaan 1 rkl suolaa, 3 dl siirappia, 3 dl ruisjauhoja, 3 dl kaljamaltaita, 3 dl vehnäleseitä, 10 dl vehnäjauhoja.  Sekoita taikina tasaiseksi vaikka puukauhalla ja laita liinan alle nousemaan, kahdeksi tunniksi.  Ota kolme leipävuokaa ja vuoraa ne leivinpaperilla ja jaa taikina vuokiin kauhaa apuna käyttäen. Kun taikina on vuoissa laita uuni päälle 175°. Kun uuni on lämminnyt haluttuun lämpötilaan, laita leivät uuniin. Eli ne saavat vielä nousta sen hetken kun uuni lämpiää. Paista leipiä kaksi tuntia. Valele leipiä siirappivedellä pari kertaa paistamisen aikana. Itse sivelen siirappivettä leiville vielä sen jälkeenkin, kun otan ne uunista pois. Siirappi tekee leivän pinnasta mukavan rapean ja makean. Leipä säilyy jääkaapissa pitkään. Pakastaa tietysti voi myös.
Saaristolaisleipä on mukava tuliainen. Se maistuu erinomaiselta esimerkiksi graavikalan kanssa. 
Näistä tekemistäni leivistä menee tuliaisiksi kaksi ystäväpariskunnalle ja yksi jää kotiin.
Ei muuta kun kaikki joukolla leipomaan hyvää leipää.

1 kommentti:

  1. Pitääkin kokeilla tällä ohjeella. En ole vielä löytänyt "sitä täydellistä" ohjetta, vaikka olen useampia kokeillut. Nyt alkoikin sitten tehdä mieli saaristolaisleipää ja graavilohta, että kiitosta vaan!:)

    VastaaPoista