keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Pihahommia


Tein eilen vähän taas pihatöitä. Huomasin meidän talon päädyssä, kuvassa olevia keltaisia kukkia. Nimeä niille en tiedä, mutta monivuotisia ovat. Ajattelin että,  mitä ne siellä piilossa tekee, siirränpähän ne näkyvämpään paikkaan, omaa silmää miellyttämään. Saa nähdä,  mitä ne tykkää paikanvaihdoksesta. Toivottavasti lähtevät kasvamaan hyvin. Uutta multaa ne vielä juurilleen tarvii. Meidän puutarhassa on myös muutama omenapuu. Harmi kun jäi niiden leikkaus. Alkaa olla puut jo niin vanhoja, että pitäisi vähän niitä karsia. Omenoita kyllä vielä ihan hyvin tulee. Kuvasta päätellen,  ainakin valkeakuulas on kohta kukassa,  kun nuput ovat jo niin kauniit. Taas on ollut kaunis ja aurinkoinen päivä. Pesin auton tänään,  tuossa omassa pihassa ja ennenkuin sain kamat kasaan, oli auton päällä jo hirveesti keltaista siitepölyä. Että se siitä pesusta. Auton väri kun on musta, niin siinä näkyy siitepöly tosi hyvin. No ehkä se on silti puhtaampi kuin ennen pesua. Minä jopa imuroin auton sisältä. Mistähän moinen ahkeruus. Muistin ostaa tänään bensaa ruohonleikkuriin. Ehkä huomenna on ruohonleikkuun vuoro. Olikohan se vanha sanonta niin,  että laiska töitään luettelee ;))

1 kommentti:

  1. Sulla on ollut varsinainen tsemppi päällä tänään! Ja hienot kuvat muuten. :)

    VastaaPoista